"Olkaa huoletta!" sanoi Bräsig ja loi silmäyksen Lovisaan, "kyllä minä siihen mutkan muistin. — Ei, sanoin minä viskaalin rouvalle, se on ilkeä valhe. Ja niin valhettelin minä teidän hyväksenne, rouva Behrens, ja jos minua sentähden kerran kärvennetään helvetissä, niin pyydän minä teitä, että hyväntahtoisesti lähetätte minulle virvotusta taivaasta".
Pastorin rouva aikoi jotakin sanoa, mutta samassa pisti Hawermann päänsä sisään ovesta: "A, Bräsig, tuleppa pikkusen ulos".
"Hawermann…" alotti pastorin rouva.
"Rouva Behrens, minä tulen heti takasin".
Bräsig meni.
Etehisen toisella puolella oli ollut yhtä vilkasta pakinaa, mutta toiseen suuntaan. Kun Hawermann tuli Mooseksen kanssa pastorin rouvan vierashuoneesen, nousi nuori rouva ylös sohvalta; Mooses hämmästyi.
"Armollinen rouva von Rambow", sanoi Hawermann ja kääntyi nuorta rouvaa kohden, "tässä on minun vanha ystäväni Mooses; mutta hän on hyvin väsynyt käymisestä. Te suotte sentähden anteeksi, armollinen rouva", ja niin puhein vei hän Mooseksen istumaan sohvalle ja hankki tyynyjä hänen selkänsä ja niskansa taa. Kun vanhus hieman oli tointunut, kysyi Hawermann: "Mooses, tunnetteko armollista rouvaa?"
"Olenhan minä nähnyt hänen ajavan taloni ohitse; olenhan nähnyt hänen kävelevän Pümpelhagenin maantiellä; minä olen häntä tervehtinyt ja hän on ystävällisesti tervehtinyt minua takasin".
"Mooses, te tiedätte, että herra von Rambowilla on velkoja, paljo velkoja".
"Sen tiedän".