Hawermann joutui hämille tästä kysymyksestä, hän loi kysyvän silmäyksen nuoreen rouvaan, ja Frida loi silmänsä alas ja sanoi: "Minä pelkään herra Mooseksen olevan oikeassa, minä pelkään, ettei mieheni suostu siihen".
Mooses katsahti mielihyvällä nuorta rouvaa ja jupisi itseksensä:
"Viisas vaimo, rehellinen vaimo".
Hawermann oli pulassa, hän istui ja arveli aprikoi päässään, vihdoin sanoi hän: "No Mooses, jos nyt rouva von Rambow, eli minä, eli asianhaarat saisivat nuoren herran siihen suostumaan, ja jos velkojien vakuudeksi vähitellen saataisiin laillisesti vahvistetuksi, että hän luopuu talouden pidosta ja antaa kelvollisen pehtorin hoitaa talontoimia, peräytättekö sitte velkomisenne?"
"Minä peräytän sen vuodeksi, ehkäpä kahdeksikin".
"Te annatte siis rahanne olla kiinitettynä kartanossa; mutta hänellä on vielä muitakin velkoja, ne ovat maksettavat; Pomukkelskopilla on 8000 taaleria saatavaa".
"Sen tiedän", sanoi Mooses itseksensä.
"Sitte on vielä velkoja kauppamiehille, käsityöläisille, joita ei vuosikausiin ole maksettu; ja palvelusväki on maksettava ja talon kalusto kuntoon pantava, niihin menee myöskin noin 6000 taaleria".
"Sen tiedän", sanoi Mooses.
"Mutta sitte on vielä 13000 taalerin velka Swerinissä, joka kaikella muotoa on suoritettava".
"Hyväinen Jumala!" huudahti Mooses, "siitä en tiedä rahtustakaan".