"Tunnettehan Bräsigin?"
"Enköhän tuntisi Bräsigiä? Ken ei tunne Bräsigiä? Hän on hyvä mies, hauska mies, kävi aina minun luonani, kun minä sairas olin, tahtoi tehdä minusta kansanmiehen, vaati, että pitäisin puheita reformiyhtiössä; mutta hän on kuitenkin hyvä mies".
"Kirjottakaa hänen puolestansa 6000 taaleria. — Minun lankoni
Nüsslerin tunnette kai myöskin?"
"Olenhan minä aina ostanut häneltä villoja. Hän on hiljainen mies ja hyvä mies, polttelee tupakkia; mutta hän ei ole mies, vaimo on mies".
"No, kirjottakaa sitte minun sisareni puolesta 13000 taaleria".
"Sitä en kirjota. Hän on nainen, varova nainen; hän on aina tinkinyt kahdesta groschenista leiviskältä".
"Kirjottakaa! Minun sisareni on vielä tänä yönä itse teitä siihen kehottava. — No niin! ja kirjottakaa nyt vielä minun puolestani 7000, niin saamme yhteensä 31000 taaleria".
"Hyväinen Jumala!" huudahti Mooses, "te tahdotte viskata pois rahanne, jotka te hiellä ja työllä olette ansainneet, joita olette säästäneet vanhain päiväinne varaksi, ainoan lapsenne hyväksi! — Ja kenenkä edestä te tämän teette? Nuoren miehen edestä, joka on tahtonut teidän ampua, joka on leikannut teiltä kunnian, joka on kohdellut teitä kuin koiraa?"
"Se ei teihin koske, Mooses, se on minun asiani. Me…"
Tähän asti oli nuori rouva istunut alallansa kauheissa tuskissa ja oli tukehduttanut mitä katkerimmat tunteensa, mutta nyt ei hän enää voinut itseänsä pidättää, hän hypähti ylös ja juoksi Hawermannin luo, laski molemmat kätensä hänen olkapäillensä ja huudahti: "Ei, ei! Se ei saa tapahtua! Nämä kunnon ihmiset eivät saa meidän tähtemme joutua onnettomuuteen. Koska itse olemme syypäät, niin tahdomme myös itse kärsiä. Minä tahdon kärsiä, ah, ja Aksel on myös kärsivä — tämän onnettomuuden ja häpeän! Mutta — mutta —" tässä huudahti hän ehdottomasti: "nuo raukat sisarukset!"