Taloon tuli nyt hauska elämä; nuori opettajatar piti semmoista melua ja meteliä noiden molempain pikku tyttöjen kanssa, että rouva Nüssler viimein tuli siihen päätökseen, että hänen vanhin tyttärensä, Liina, tosiaankin oli paljoa järkevämpi kuin koulumamseli. Hän tahtoi siis saada selkoa siitä, mitä mamseli koulutuntien aikana oikeastaan lasten kanssa toimi, hän vaati sentähden nähdäksensä jonkinlaista oppiohjelmaa, ja seuraavana päivänä tulikin Liina suuren arkin kanssa, jossa oli lueteltu jos jotakin lajia. Siinä oli saksan kieltä, franskan kieltä, oikokirjotusta, kaunokirjotusta, maantiedettä, uskontoa, raamatun historiaa ja yleistä historiaa, vieläpä raamatun luonnon historiaakin ja lopuksi aina soitantoa ja soitantoa ja yhä vaan soitantoa. "Minun puolestani", sanoi hän Jokkumille, "saavat he kyllä soitella, niin paljon kuin tahtovat, kun vaan uskontoa ei syrjään sysätä. Vai kuinka, Jokkum?"
"No niin", sanoi Jokkum, "kyllä kai se niin on, on kai".
Ja sillensä se olisi kai jäänytkin, jos ei rouva Nüssler sattumalta olisi Liinalta saanut kuulla, että he raamatun historian tunnin aikana olivat heitelleet palloa mamselin kanssa, ja kun hän vielä lisäksi kerran uskonnon opetuksen aikana kuuli hepakkaa naurua, astui hän äkkiarvaamatta sisään huoneesen, nähdäksensä mitä uskonnon opetusta siellä harjotettiin, ja katso! koulumamseli oli sokkosilla lasten kanssa. No, tämmöisestä hauskasta uskonnosta ei rouva Nüssler mitään pitänyt, ja mamseli 'Hoppelin' sai marssia matkoihinsa krenatöörin perässä.
Tämä oli kyllä kiusallista, koska lukukausi oli juuri puolilla, ja kun rouva Nüssler valitti, että lapsilla ei ollut mitään tekemistä, sanoi Jokkum vaan: "No, mitä minä sille voin!" mutta rupesi samassa erinomaisen ahkerasti lukemaan Rostockin sanomia, ja muutamana päivänä laski hän sanomalehden syrjään ja käski Kristianin valjastaa hevoset 'kummituksen' eteen. Hänen vaimonsa tuli vähän levottomaksi, koska hän ei tietänyt, mikä Jokkumin aikomus oli; mutta tarkasteltuansa häntä piipun-puoliselta sivulta ja havaittuansa, että hänen vasempi suupielensä oli vetäynyt milt'ei korvaan asti, joka hänessä merkitsi ystävällistä myhäilyä, silloin rauhottui hänen mielensä ja hän sanoi: "No, antaa hänen olla! Hänellä on jotakin hyvää aikeissa".
Kolmen päivän perästä tuli Jokkum takasin, tuoden muassaan ikäpuolisen, melkein läpihohtavan naisen, ja koko seudussa kulki heti kuin kulovalkea tämä uutinen: "Aatelkaapa vaan! Nuori Jokkum on itse hankkinut itselleen opettajattaren".
Bräsig tuli seuraavana sunnuntaina ja tarkasteli häntä; hän oli noin jotenkuten tyytyväinen häneen, "mutta", lisäsi hän, "saatpa nähdä, nuori Jokkum, hänellä on hermoja".
Bräsig ei ollut ainoastaan hevostuntia, hän oli myöskin ihmistuntia, hän oli oikeassa: mamselilla oli todellakin hermoja, hänellä oli paljo hermoja. Noiden molempain pienten kaksoisomenain täytyi hiipiä varpaisillaan, mamseli otti Miinalta pois hänen pallonsa, koska hän kerta oli vahingosta viskannut sen mamselin akkunaa vastaan, ja klaverirämyskä lukittiin kokonaan, ettei Liina enää voinut pelata "Ukko Noak, ukko Noak oli kunnon mies", ainoa kappale, jonka hän oli oppinut mamseli Hoppeliniltä. — Aikaa voittain sai mamseli hermojensa lisäksi vielä vetotaudin puuskia, ja rouva Nüsslerin täytyi juosta edestakasin rohtopullojen kanssa, ja Wiikka ja Karoliina saivat valvoa hänen luonansa yökaudet molemmat yhdessä, koska ei kumpikaan yksikseen hirvinnyt tehdä.
"Nyt minä hänen lähettäisin pois", sanoi pehtori Bräsig; mutta rouva Nüssler oli liian hyvänlaitainen ihminen, hän tuotatti ennemmin hänelle lääkärin. Tohtori Strumpf Rahnstädtistä kutsuttiin saapuville ja kun hän tarkasti oli tutkinut sairaan tilaa, sanoi hän tämän olevan erinomaisen viehättävän kohtauksen, sillä hän oli viime aikoina paljo puuhaillun ihmisluonnon varjopuolien kanssa. Nuori Jokkum ja hänen vaimonsa eivät tässä mitään pahaa aavistaneet, arvelivat vaan että tohtorin viime aikoina oli aina yölliseen aikaan täytynyt jättää vuoteensa; mutta toista oli siitä vielä tuleva.
Eräsnä päivänä, kun tohtori taas oli mamselin luona, töyttäsi Karoliina sieltä alas: "Rouva, rouva! Nyt on hitto merrassa. Tohtori siveli yhä mamselin kasvoja kädellään ja nyt nukkuu mamseli ja ennustaa unissaan. Minulla sanoi hän olevan sulhasen".
"Taivaan pyhät minua varjelkoot", huudahti Bräsig, joka juuri sattui lässä olemaan, "mitä vietäviä sillä naisella on tekeillä!" ja niin meni hän rouva Nüsslerin kanssa ylös. Tuokion ajan perästä tuli Bräsig taas alas ja kysyi: "No, mitäpä nyt sanot, nuori Jokkum?"