Jokkum arveli vähän aikaa ja sanoi sitte: "Niin, ei hän sille voi mitään tehdä, Bräsig".
"Jokkum", sanoi Bräsig ja käveli pitkillä askelilla edes takasin huoneessa, "minä olen ennen sanonut sinulle, sinun pitää lähettää hän pois; nyt sanon minä: älä lähetä häntä pois! Minä olen häneltä kysynyt, sataako huomenna, ja hän vastasi minulle horroksisessa tilassaan: huomenna tulee roikkasade. Jos huomenna sataa rajusti, niin heitä hiiteen tuo poromeeteris[5] tuolta seinästä — poromeeterit eivät kelpaa mihinkään, sinunkin on jo kaksi vuotta aikaa yhä osottanut kaunista ilmaa — ja ripusta mamseli sen sijaan; sinä teet sen kautta itsesi ja koko lähiseudun onnelliseksi".
Nuori Jokkum ei virkkanut mitään; mutta kun seuraavana aamuna rupesi oikein roimasti satamaan, ei hiiskunut hän sanaakaan, vaan ihmetteli tätä kolme päivää perätysten hiljaisuudessa. Lähiseuduille levisi kuitenkin sanoma, että nuori Jokkum oli hankkinut itselleen ennustajan, joka oli edeltäpäin ilmottanut sen suuren roikkasateen tulon lauvantaina ja että Karoliina Krüger ja pehtori Bräsig vielä ennen vuoden kuluttua menisivät naimisiin. Tohtori Strumpf teki myöskin parastansa, saadaksensa tätä erinomaista tapausta niin etuisaan valoon kuin mahdollista, eikä kauvan viipynyt, niin muuttui rouva Nüsslerin rauhallinen maja vaelluspaikaksi, johon kaikki, mitä uteliasta, tieteellistä ja luonnontieteellistä olemassa oli, kokoontui; ja koska ei rouva Nüssler tahtonut asiaan puuttua ja Jokkum ei mitään sille voinut tehdä, niin otti Sakarias Bräsig asian huoleksensa, tohtorin poissa ollessa, ja hän johti vieraita aina joukottain ylös mamselin huoneesen ja selitti tuon horroksisen tilan; ja vuoteen ääressä mamselin luona istui kuski Kristian, joka ei pelännyt itse pihakaan, sillä Karoliina ja Wiikka eivät tohtineet olla siellä enää edes päivälläkään, eivätkä he pitäneet sitä heille soveliaanakaan, sillä Bräsigin pakinan horroksissaolosta ymmärsivät he, kuin puhuisi hän haureellisuudesta.
Niiden vieraiden joukossa, jotka kävivät tätä ihmettä katsomassa, oli myöskin nuori paroni von Mallerjahn Suontaustasta; hän tuli joka päivä tätä omituista luontoa tutkimaan eikä ollut millänsäkään, mennäksensä ilman Bräsigiä ylös mamselin luo. Rouva Nüssler oli kovin pahoillaan tästä hävyttömyydestä, ja vaati Jokkumia tekemään loppua siitä, johon Jokkum vastasi, että sehän oli Kristianin virka; mutta kun Kristian eräsnä päivänä tuli alas ja sanoi, että paroni oli ajanut hänen ulos, sentähden että hän hajahti vähän tallilta, silloin puhkesi rouva Nüsslerin mieliharmi ulos kirkkaisin kyyneliin, ja jos ei Bräsig olisi sattunut samassa tulemaan, olisi hän itse kyydittänyt paronin ulos; mutta nyt riensi Bräsig ritarillisesti väliin ja otti tämän asian toimittaaksensa. Hän meni ylös ja lausui hyvin kohteliaasti ja vakaasti: "Armollisin herra paroni, tehkää hyvin ja käykää katsomaan, miltä ovi ulkopuolelta näyttää!"
Arvattavasti oli tämä paronista liian hienosti sanottu, hänen sitä ymmärtääksensä, hän naurahti vähän oudoksuen ja sanoi juuri olevansa mamselin kanssa maneetisessa raportissa.
"Missä vietävän portissa!" huudahti Bräsig, "me emme tarvitse teidän maneettejanne emmekä teidän porttejanne". Ja samassa oli Bräsig kuitenkin, tietämättänsä, itse maneetisessa raportissa, sillä kun rouva Nüssler rupesi itkemään, joutui Bräsig raivoon ja vimmoissaan huusi hän paronille: "Herra, pötkikää tiehenne heti paikalla!"
Paroni tietysti hämmästyi näistä sanoista ja kysyi vähän ylhäisesti, tokko Bräsig tiesi, että hän on raaka.
"Tätäkö te sanotte raakuudeksi?" huudahti Bräsig ja tarttui paronin käsivarteen, "no, sittepä minä tahdon heti kohdella teitä toisella tavalla!"
Tästä metelistä täytyi toki mamsellinkin herätä unestaan, hän hypähti ylös sohvalta ja sai paroniin kiini toisesta kädestä ja sanoi täällä ei tahtovansa enää olla, täällä ei kukaan häntä ymmärtänyt, paroni yksin ymmärsi häntä, hänen luonansa tahtoi hän olla.
"Se onkin paras, se", sanoi Bräsig. "Matkustavia ei saa pidättää.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!" ja hän opasti heitä portaita alas.