Häiden jälkeisenä päivänä istuivat Lovisa ja Frans ja pastorin rouva ja Hawermann suurissa vaunuissa, ja Bräsig istui edessä kuskilaudalla. He ajoivat Pümpelhageniin. Kun he saapuivat Gürlitziin, oltiin siellä ankarassa puuhassa; hirsiä ja parsia vuoltiin ja veistettiin ja eräs hammasorsi oli jo valmisna, ja rakennusmestari Schulz seisoi paitahihoillaan ja hiki tippui otsasta, sillä hän rehki muassa väkensä keskellä. Frans pidätti hevoset ja huusi vanhalle ahkeralle rakennusmestarille: "Onko kaikki kunnossa, herra Schulz?"
"Kaikki kunnossa!"
"Nyt voitte puhua vapaasti, herra Schulz".
"No, hyvä!" sanoi Schulz. "Neiti Hawermann… armollinen rouva, piti minun sanoa, mihinkä tuskaan te minun olette saattaneet! Kun luulin jo kaikki olevan kunnossa, puuttui vielä yhtä ja toista. Minun on teidän kaavanne tähden täytynyt laittaa vielä hammasorsi lisään".
"Mitä?" kysyi Lovisa ja katsahti Fransiin. "Ei mitään muuta, kultaseni", sanoi Frans ja halasi häntä uumilta, "kuin että minä olen ostanut Gürlitzin ja rakennan tähän papinleskenkodin, ihan samanlaisen, kuin pappila on".
"Minua varten?" huudahti pieni pastorin rouva ja kyynelet, jotka jo kauvan olivat hänen silmissänsä viruneet, kun hän sai kirkkotarhan nähdä, jossa hänen pastorinsa lepäsi, purskahtivat nyt virtana ulos, ja hän tarttui Fransin käteen ja itki ilokyyneliä, sillä kaipauksen kyynelet muuttuvat ihmisissä usein ilon kyyneliksi.
"Ja niin olen minä arvellut", sanoi Frans hiljaa ja ystävällisesti, "että minun appini ja pehtori Bräsig saisivat asua teidän luonanne, niinkuin tähänkin asti. Ja minä ajattelin, appi hyvä, että te voisitte ottaa huoleksenne täällä talonhoidon, ja Bräsig voi silloin tällöin käydä Pümpelhagenissa katsomassa, kuinka siellä toimitaan".
"Hyvä juttu!" huudahti Bräsig kuskilaudalta, sillä hän oli kaikki kuullut, koska vaunuin kuomi oli alas laskettu, "Kaarlo, enkö ole aina sitä sinulle sanonut? Hänestä on tuleva jotakin!"
Ja Hawermannin silmät vilkkuivat ilosta, että hän vielä sai taloutta hoitaa, vielä työskennellä, vielä puuhata ja toimia! — — Ja Lovisa heittäytyi Fransin kaulaan: "Frans sinä olet herttasen hyvä ihminen!"
Ja vaunut vierivät eteenpäin ja niin tultiin Pümpelhageniin. Ei mitään kunniaporttia! Mutta jokaisen sydämessä oli kunniaportti, jonka Jumala taivaassa oli pystyttänyt!