"Tulevat", sanoi vanhin pojista, "he ovat ihan tässä lähellä. Ja isoäiti tulee myös ja rouva von Rambow, hän tuli eilen illalla meille".
"Ah, Frida!" huudahti Lovisa, "sepä on hauskaa!"
Eikä viipynyt kauvan, niin tuli Rudolf Miinan kanssa, ja he näyttivät semmoisilta kuin kaunis kesäpäivä, jolloin aurinko paistaa helottaa pelloilla ja varjo on lyhyt ja ihmiset ovat paitahilloillaan, voidaksensa paremmin työtä tehdä. Rudolfista on tullut kelvollinen mies, jota hänen kumppaninsa pitävät arvossa, sillä hän ei hoida maanviljelystä vanhan tavan mukaan, vaan hän pitää oman etunsa ohessa muidenkin ihmisten ja koko maan parasta silmällä. — Ja jälestäpäin tuli rouva Nüssler ja Frida. Ja rouva von Rambow katseli oikealle ja vasemmalle puolelle ja hänen mielensä kävi alakuloiseksi, ja kun he saapuivat lehtimajan luoksi ja kun ensimäiset sydämelliset tervehtimiset oli suoritettu, huusi Lovisa vanhimmalle tyttärellensä: "Frida, noudappa tädille tuoli!" sillä Frida oli kerran lausunut, ettei hän mielellään istunut penkillä, jolla hän ennen oli niin suuressa tuskassa istunut. — Ja rouva Nüssler lähestyi Hawermannia ja sanoi: "Kaarlo veljeseni, kuinka jaksat?"
"Hyvin!" huusi Hawermann täyttä kurkkuansa, sillä rouva Nüssler oli tullut huonokuuloiseksi, "ja kuinka jaksat itse?"
"Hyvin muuten, mutta kuulo käy yhä huonommaksi. Ihmiset sanovat sen tulevan vilustumisesta. Tyhjää lorua! Kuinka voin minä vilustua? Minä tahdon sinulle sanoa, Kaarlo, siihen on Jokkum syypää; sillä viime aikoinaan puhui hän niin paljo, että minun korvani saivat siitä vian. No, hän ei sille mitään voinut, hänen oli luontonsa kai semmoinen".
Ja vihdoin tuli pastori Gottlieb Liinan ja kolmen lapsen kanssa. Ja lapset leikittelivät yhdessä ja vanhat ihmiset puhelivat yhdessä, ja kun ilta teki tuloa, valmistettiin illallisatria ulkona, vanhoille erikseen ja nuorille erikseen, ja lasten pöydässä piti Lovisan vanhin tytär hallintoa, ja toisessa pöydässä hallitsi isoisä Hawermann, ja kumpikin piti toisenlaista hallintoa kuin hyvä tuttavamme Kananen aikoinaan. Kuinka ystävällistä ja sydämellistä oli elämä täällä! Ja juuri kun me vanhat Hawermannin alamaiset istumme iloisina ja ylistelemme hänen hallitustansa, ken tulee tuolla pitkin puutarhan käytävää? Fritz Triddelfitz pikku asessorin kanssa. Siitäkös nyt elämä nousi! Mitä kaikkia ehdittiinkään kysymään ja haastelemaan lyhyessä ajassa! Yht'äkkiä sai tuo hirviö Fritz Triddelfitz nähdä minun:
"Fritz, mistä sinä tulet?"
"Niin, Fritz, mistähän sinä itse tulet?"
"Fritz, enhän ole nähnyt sinua moneen monituiseen vuoteen".
"Enkä minäkään sinua, Fritz". Ja nyt fritzittelimme toinen toisiamme koko seuran lystiksi ja hauskuudeksi.