"Ja, rakas ystävä, te pysytte hänen luonansa", huudahti kamarineuvos sydämellisesti, "antakaa minulle kätenne, te pysytte hänen luonansa".
"Pysyn", sanoi Hawermann ja kyynelet tulivat hänen silmiinsä, "niin kauvan kuin minä voin olla teille ja teidän perheellenne hyödyksi, en lähde minä Pümpelhagenista".
"Minä tiesin sen", sanoi hänen herransa ja vaipui väsyneenä takasin vuoteellensa, — "mutta — Fidelian pitää kirjottaa — nähdä Aksel vielä kerran — nähdä teidän kanssanne yhdessä". Hänen voimansa loppuivat, hän hengitti raskaasti ja korisi pahasti.
Hiljaa nousi Hawermann istuimeltaan ja veti kellon nuoraa, ja kun Daniel Sadenwater tuli, vei hän hänet esihuoneesen ja sanoi: "Sadenwater, meidän herramme on tullut huonommaksi, minä pelkään, ettei hän elä enää kauvan, kutsukaa ryökynöitä ja nuorta herraa; mutta älkää sanoko vielä mitään varmaa".
Tuon vanhan palvelian levollisille kasvoille lensi vieno surun ilmaus, niinkuin ilta tuulen henki karehtii lammen tyynellä pinnalla, hän katsahti taaksensa tuota raollaan olevaa sairashuoneen ovea kohden, ikäänkuin puhaltaisi tuo tuuli sieltä, ja jupisi itseksensä, ikäänkuin olisi hänen pyytäminen anteeksi: "Hyväinen Jumala, siitähän on nyt yli kolmenkymmenen vuoden…" käännähtihe ympärinsä ja meni.
Frans ja ryökynät tulivat. Nuo tyttö parat eivät aavistaneet, että kivi niin pikaisesti vieri alas vuorta myöden, olivathan he aina toivoneet, että joku sitä pidättäisi, lääkäri tahi, jos ei hän voinut, meidän Herramme itse. He olivat viime aikoina vuorotellen valvoneet isänsä luona, ja nyt tuntui heistä niin tuskalliselta, kun tapasivat täällä toisensa kaikki yhtä aikaa ja Fransin ja Hawermannin ja Daniel Sadenwaterin.
"Jumalan tähden, mitä täällä… mitä täällä on?" kysäisi Fidelia vanhalta pehtorilta.
Hawermann tarttui hänen käteensä ja puristi sitä: "Teidän isänne on tullut huonommaksi, hän on hyvin sairas, hän mielisi puhua teidän veljenne kanssa. Herra von Rambow, kirjottakaa hetimmiten pari sanaa, minä lähetän noutamaan lääkäriä, kuski voi ottaa kirjeen myötänsä postiin. — Kolmen päivän kuluttua voi veljenne olla täällä".
"Hän ei elä kolmea tuntia", kuiskasi Sadenwater Hawermannille, tullessaan ulos sairashuoneesta.
Ja sairashuoneessa seisoivat ne kolme tytärtä isänsä vuoteen ääressä ja itkivät ja valittivat hiljaa itseksensä ja olisivat mielellään pitäneet sen tuen, joka heillä niin kauvan oli ollut, ja vaivasivat kukin päätänsä, niillä voisi lieventää, millä auttaa, ja nuo kolme sydäntä tykkivät yhä tuskallisemmin, yhä tulisemmin, sillä aikaa kuin tuo yksi sydän hiljeni hiljenemistään.