"Ei, naapuri", sanoi Witt, "minä en kauemmin enää tahdo olla täällä, minä pelkään. Kuules kuinka maa järisee! Katsos, kuinka tarhapöllö letkuttelee siipiään. Kuules, kuinka salamat sähisevät, ja nyt! Nyt on taasen täysi yö! Kuules kuinka kaikki pahat henget nauravat, että oikein jyminä käy! Ja, katsos nyt alkaa se villi metsästys! Ei — naapuri tule! Minä tahdon ulos! Piru täällä viipyköön! Katsos nyt huutaa hän seitsemän!"
"Pitäkäät kiinni, nyt saamme tehdä hyppäyksen!" huusi Kalle samassa.
Tuskin oli hän ehtinyt saada ne sanat suustaan, ennenkuin vahtimestari tuli hänen luoksensa, tarttui kohteliaasti hänen toiseen käsivarteensa ja talutti hänet ulos.
"Kas tämäpä on kaunista", sanoi Swart. "Sinun tyhmä poikasi rupee kiljumaan ja sinä itse menet tainnoksiin. Tyynny nyt vaan, naapuri!"
Nyt esiriippu taasen laskettiin ales.
Swart lohdutteli Wittiä. "Äläs nyt naapuri, sanon minä! — luulenpa että sinä itket!"
"En", sanoi Witt, "en minä sitä tee! Minä olen palvellut herttuaani ja ollut liikkeessä niin öisin kuin päivisin, mutta paholaisen ja villin metsästyksen kanssa en minä tahdo mitään tekemistä. Peikkoja minä aina olen vähän pelännyt".
Vihdoin viimein hän kuitenkin tuli järkiinsä ja toipui hieman.
Esiriippu taasen poistui, ja Frits kuuli Dorotean rukoilevan hänen ja hänen ijankaikkisen autuutensa puolesta.
Ihmeen suloista on, kun ihminen, joka rakastaa meitä ylitse kaiken maan päällä, kohottaa kätensä kohti taivasta ja rukoilee meidän puolestamme, kun me olemme joutuneet väärälle tielle!