"No no, eukko, jätä nyt se asia sikseen! Lukkari seisoo tässä, kysykäämme häneltä, antaako hän suostumuksensa siihen, että Frits nai hänen tyttärensä. No, mitä sanotte, naapuri?"
"Mitä minä sanon", sanoi lukkari, "minä sanon että se on suuri kunnia minulle, ja minä annan myöntymykseni silmänräpäystäkään arvelematta. Koulussa ei ollut ainoatakaan lasta, josta minulla oli niin suurta iloa kuin Fritsistä. Herra pastori sanoi myös, että kysyi hän siltä pojalta mistä tahansa piplianhistoriasta ja katekismuksesta, niin hän osasi vastata. Maantieteessä oli tosin Kalle Witt parempi kuin hän, Kalle osasikin paremmin prameilla kuin Frits ja silloin kantoi hän lakkiaan kallellaan — mutta mitä ahkeruuteen ja hyviin tapoihin tulee, niin oli Frits häntä etevämpi ja sentähden annan minä myöntymykseni Dorotean nimessä. Saakoot he toinen toisensa, Dorotea on ollut niin surullinen viime aikoina, hän pitää niin sanomattoman paljon Fritsistä. Jumalalle olkoon kiitos ja kunnia, että se asia päättyi niin hyvin!"
NELJÄSKOLMATTA LUKU.
Tämä luku on viimeinen ja hauskin kaikista. — Me saamme huvittaa itseämme häissä. — Loppu.
Kaikki oli siis hyvin päättynyt.
Syksy läheni, kellertävä vilja lainehti vainiolla, se odotti vaan leikkaajain viikatteita. Ja eräänä päivänä viikatteet tulivat ja vilja leikattiin.
Frits niitti ja Dorotea sitoi, ja kun tyttö ei ehtinyt seurata, mitä tapahtui välistä, laski hän viikatteensa pois käsistään ja kokosi viljan sitomiin, kunnes Dorotea sai hänet kiinni.
Kun ruissitomet olivat kuivaneet ja olivat ajettavat kotiin, heitti Frits ne ylös rattaille ja Dorotea teki kuormaa. Sen hän tekikin niin hyvin kuin jos hän olisi ollut siihen tottunut lapsuudesta asti.
Ukko Swart hymyili ja hieroi hyppysiään tyytyväisenä.
"Eukkoseni", huudahti hän, "tules tänne katsomaan tätä kuormaa, löytyykö ketään, joka voisi tehdä sitä paremmin. Tämän kuorman on Dorotea tehnyt!"