"Ei", sanoi eukko, "kuinka on mahdollista, isä, tehdä näin hevoskuormia ja puhua yläsaksaa ja laulaa kauniita lauluja ja lukea kirjoitusta? Ei, semmoista miniää ei löydy toista maailmassa".
"Siinä sinä olet oikeassa, naapuri", sanoi Witt. "Enkö minä aina ole sanonut sitä? Minä todellakin soisin, että hän olisi minun miniäni ja että Kalle olisi ottanut hänet".
"Se olisi ollut synti tytölle, hän on liian hyvä hänelle", sanoi Swart, "ei naapuri, hän on ja tulee aina olemaan minun miniäni".
Elonkorjuun aika oli ohi.
Dorotea istui nyt myötäjäisiään neuloen ja Frits tutki almanakkaa, ainoastaan nähdäkseen kuinka pitkältä vielä oli ensimmäiseen perjantaihin Mikonpäivän jälkeen.
"Ei", sanoi ukko Swart, "kuinka se poika on muuttunut! Koko päivän pitkään ei hän muuta tee kuin lukee almanakkaa, ja sitä ei hän ennen koskaan käskemättä tehnyt".
"Oppia on ikä kaikki", vastasi lukkari, "ja jos hän nyt lukee almanakkaa, niin tekee hän sen ilman tähden, nähdäkseen, onko nyt oikea aika ajaa heinät latoon".
Sunnuntai tuli.
Lukkari soitti, Fritsin ja Dorotean astuessa rinnatusten kirkkoon. Tänään oli heidän häänsä. Schultz, Bolt, Suhr, Witt ja muut naapurit astuivat vaimoineen heidän jälestään.
Kellot eivät koskaan ennen olleet soineet niin kauniisti kuin tänään.