Ja kyyneleet valuivat pitkin Dorotean poskia, hänen pimeä yönsä oli nyt kadonnut, aurinko oli noussut, ja päivänpaistetta tuli hänen sydämmeensä.
Nyt tuli Swart astuen pitkin kirkonkäytävää kiittämään pastoria hänen kauniista puheestaan ja kysymään, sopisiko herra pastorille ja tahtoisiko hän tehdä heille sen kunnian, että hän tulisi maistamaan eukon kanasoppaa ja tahtoisivatko rouva pastorska ja pastorin rakkaat lapset myös käydä häätalossa. Pastori vastasi, että hänelle oli suurta huvia saada olla tämmöisissä häissä ja että hän ja koko hänen perheensä, isot ja pienet, tulisivat.
Nyt koko hääseurue läksi kotiinpäin.
Syömään ruvettaissa sai Swartin emäntä kiirettä; vaikka hän olikin kovin "ruumiikas", juoksi hän ympäri keittiöstä kamariin ja kamarista keittiöön. Hän antoi Swartille kolauksen niskaan, että hän istuisi suorempana, ja kyökkipiika sai korvapuustin keittiössä, sentähden että hän oli kaatanut vadillisen kanasoppaa ukko Wittin syliin. Lyhyesti sanottuna, emäntä ehti kaikkialle, mutta hänellä oli kuitenkin aikaa käydä kehoittamassa vieraitaan syömään hänen makupalojaan, milloin siellä, milloin täällä.
"No, hyvä lukkari, ottakaat nyt vaan vielä vähän lisää. Ei täällä nyt ruoka kesken lopu!"
Ja lukkarin luota meni hän papin luo:
"Te ette syö mitään, herra pastori! Tässä on oikein hyvä pala", sanoi hän, pannen kokonaisen kanan pastorin lautaselle.
Niin kävi hän yhden luota toisen luo, pitäen huolta vieraistaan.
"Ottakaat nyt eteenne, ottakaat eteenne! Vielä pieni palanen! Kas niin, kyllä te nyt tuon vielä jaksatte syödä. Eihän joka päivä häissä olla!"
Herra pastori esitti morsiusparin maljan, ja kun se oli juotu, nousi lukkari seisoalle: