"Kyllä, minä juoksen nyt," sanoi Kalle.
"Odotas vähän", kiiruhti ukko sanomaan, "vielä sananen! Jollet sinä kohta löytäisi avainta, niin ei sinun tarvitse kauvan etsiä, vaan sano sitten äidille, hän tietää missä se on."
"Kyllä, isä", sanoi Kalle, ja sitten hän nosti ylös takkinsa liepeet ja lensi kirjavana kuin tiklivarpunen tiehensä rahoja noutamaan.
"Se Kalle, se on sentään reipas poika", sanoi lukkari, "lyönpä vaikka vetoa sen päälle, että hän löytää avaimen. Siitä pojasta teillä on iloa, ja niin kauniisti hän osaa puhuakin, varsin kuin kirjasta lukisi".
"Niin", sanoi Swart, "se on aivan oikein, mutta minun tyhmä poikani se istuu kököttää vaan ja tuijottelee osaamatta suutaan avata, aivan kuin pitäjänvoudin Mari. — No pöllöpää, mitä sinä nyt tuijotat? Vaikka minä sanoisin hänelle senkin seitsemän kertaa missä Belgia on, niin ei hän sittenkään sitä tietäisi".
"Se ei olekaan niin helppoa", sanoi lukkari, "eipä sitä voi häneltä pyytääkään. Täältä Alt-Strelitsiin hän kyllä voisi osata, mutta sieltä ei osaaminen enää olisi niin helppoa. Ainoa minkä voin teille sanoa on, että te ajatte aina oikealle; jos ajaisitte vasemmalle, voisi tapahtua, että tulisitte suoraan Venäjälle".
"Se olisi kauheata", sanoi ukko Swart.
"Taikka Itävaltaan", jatkoi lukkari, "taikka Puolaan, taikka kenties
Hinterpommeriin".
"Mutta tiedättekö tuon oikein varmaan, lukkari?" sanoi Swart.
"Sepä oli kysymys", sanoi lukkari pudistaen päätänsä tuon epäilyksen johdosta. "Te saatte asettaa minun mihin tahansa, te saatte sysipimeänä yönä asettaa minut synkkään korpeen, niin panempa vaikka kuinka suuren veikan, että löydän tien, nimittäin jos minulla on muassani kartta. Sitähän minun täytyy lapsillekin opettaa".