"Mitäs sinä puhut? Onhan se oikea kirottu kansa!" sanoi Swart tarkastaen omaa "ruumiikasta" personaansa, "tullaavatko he meitä pala palalta?"
"Tullaavat kyllä, naapuri", sanoi Witt, "nauloittain!"
"Eivät he mahda olla oikein viisaita", sanoi Swart, ja kohta rupesi hän piiloittamaan rahojaan, minä puhun tässä vaan talonpojista, musikanteista ei ainoakaan liikahtanut, heidän silmistäänkin saattoi kohta nähdä, että heillä oli puhdas omatunto mitä rahoihin tuli.
Nyt tultiin tullihuoneen luo.
Viheriään takkiin puettu mies tuli ulos huoneesta ja meni vaunujen luo.
"Hyvää päivää!" sanoi hän kohteliaasti, "onko teillä mitään tullattavaa?"
"On, herra Tulli", vastasi Swart, "242 naulaa. Saan nimittäin sanoa teille, että kun minä tässä äskeisin vein villoja juutalaiselle Josefylle Stawenhagenissa, tulin minä punnituksi samalla".
Mies nauroi hänelle vastoin naamaa ja sanoi:
"Hyvä ystäväni, sitä en minä tarkoita, eikö teillä ole muita tavaroita, jotka ovat tullattavat?"
"Ei muuta kuin minä ja minun ainoa lapseni", sanoi Swart osoittaen
Fritsiä.