"Mitä noissa korissa on?" kysyi se viheriätakkinen mies, "näyttäkäät minulle!"
Korit otettiin esiin ja tutkittiin. Ja hyviä herkkuja sitä nyt saatiin nähdä: neljä tiua munia, kaksi kinkkua, läskiä, makkaraa, lihaa, pannukakkuja, astiallinen paksuja herneitä, voita, nisuleipää, ruisleipää, ja paljon muita makupaloja, joiden luetteleminen kävisi tässä liian pitkäksi.
"Hyvät ihmiset", kysyi mies, "mihinkä te tarvitsette tämän kaikki?"
"Mihin?" sanoi Swart, "se tulee syötäväksi, se on meidän eväämme".
Mutta siihen selitykseen ei tullipalvelija tyytynyt, hän luuli Swartin tahtovan tehdä pilaa hänestä, ja vasta sitten kun hänelle sanottiin, mihin matka meni ja kun kaikki oli hänelle selitetty, tyytyi hän ja sanoi:
"No, hyvästi sitten ja onnea matkalle!"
"Herra Tulli", sanoi Swart, "mitä me olemme teille velkaa?"
"Ei mitään", vastasi hän, "minä olen vaan tehnyt velvollisuuteni".
Nyt oli Swartin vuoro nauraa tullinpalvelijalle vasten naamaa.
"Tässä näyttää käyvän toisin kuin oikeuden edessä", sanoi Swart, "semmoinen tuomari hän on myös mies, joka ainoastaan tekee velvollisuutensa, ymmärtäköön nyt tätä ken voi! No, hyvästi vaan, hyvä herra!"