"Hyvää iltaa!" sanoi Juhani nostaen takkiaan. Mutta nyt tapahtui, että se pieni rasia, minkä Frits oli antanut hänelle Dorotealle annettavaksi ja jonka hän oli piilottanut lakkiinsa, putosi lakista ja vieri ales Swartin emännän jalkain juureen. Lukkari ei tuosta ollut hyvillä mielin, hän tiesi, että Fritsin äiti ei tiennyt asiasta mitään, olihan Frits sanonut: "Minä ja Dorotea pidämme yhtä, — — — ja hän kumarsi itseään ottaakseen rasian ylös. Mutta Swartin emäntä ehti ennen häntä, ja sieppasi käteensä rasian.
"Mitä siinä on?" kysyi hän.
"No, eihän siinä ole mitään", sanoi Juhani, "mitä siinä voisi olla? Se on minun".
Mutta Swartin emäntä oli utelias, hän aukaisi rasian kannen ja näki siinä sormuksen ja hivuskiharan:
"Mitä ihmeitä", sanoi hän, "kultasormus paperissa! Mitä sinä kultasormuksella teet? Kelle se on aiottu?"
"Lukkarin Dorotealle".
"Keltä se on?" kysyi eukko jälleen. "Sano se minulle kohta!"
"Koska te nyt niin välttämättömästi tahdotte tietää sitä, niin se on
Fritsiltä", sanoi Juhani.
Tuskin oli Juhani ehtinyt saada nuo sanat suustaan ennenkuin hän sai kelpo korvapuustin.
"Siinä on sinulle vaivastasi!" sanoi Swartin emäntä ja kohta sai Juhani vielä toisellekin korvalle ja kun hän koetti päästä pakoon, sai hän kaupanpäälliseksi aika kolauksen selkäänsä.