Pastori lohdutteli häntä ja sanoi, että kaikki tulisi olemaan hyvin, kun hän vaan olisi päässyt jaloilleen jälleen.
"Ei, herra pastori", sanoi Swartin emäntä, "sitä en minä niin helposti voi unhoittaa? Niin kuin minä tänään olen vannonut, niin on tapahtunut, jos minun poikani ei ota tyttöä, niin en minä enää tahdo tietää hänestä mitään, hän ei enää ole minun lapseni. Ei, herra pastori, minä en enää tahdo nähdä häntä silmäini edessä, jos ei hän ota Doroteaa vaimoksensa".
Nyt sattui niin, että Dorotea, joka oli ollut kotona muuttamassa vaatteita, samassa tuli huoneesen ja kuuli mitä hän sanoi.
Sairas tahtoi kohta sovittaa kaikki.
"Odottakaat", sanoi pappi, "nyt minä sanon teille molemmille jotakin. Te, Swartin emäntä, ette saa koskettaa jo kauvan unhotettuihin asioihin, muuten teette pahan vielä pahemmaksi. Pysykäät vaan tyyneenä ja koettakaat nukkua vähän. Ja sinä, lapseni, voit valvoa täällä tänä yönä ja katsoa, että hän makaa hiljaa. Jos hänen tilansa käy huonommaksi, niin lähetä sana minulle. Tee nyt niinkuin minä olen sanonut".
Ja kun he molemmat olivat luvanneet hänelle tämän, taputti hän Doroteaa poskelle ja meni sitten kotiinsa.
Dorotea istahti sängyn viereen, sairas tarttui hänen toiseen käteensä, litisti sitä eikä tahtonut enää laskea sitä irti. Vähän väliä rupesi hän puhumaan tähän tapaan:
"Näetkös, Dorotea, jos minun Fritsini ei tahdo…"
"Hiljaa", sanoi Dorotea, "provasti on sanonut, että te ette saa puhua".
"Että vedit minun, vanhan ihmisen, ylös vedestä! Maltas vaan Dorotea, niin saat nähdä…"