"Että hänen piti pääsemän vapaaksi sotapalveluksesta!" ruikutti Swartin emäntä.
"Minä olen neulotuttanut seitsemän uutta paitaa Kallelle ja uudet siniset housut", valitti Wittin emäntä.
"Frits saa uuden takin, ja nyt pitää hänen lähtemään Belgiaan, siihen kirottuun paikkaan!"
"Kuules, tiedätkö missä se Belgia on?"
"En, kukas sen voi tietää? Mutta pitkä matka sinne on, ja siellä on villiä ihmisiä ja ryöväriä, susia ja rautateitä; kun minä vaan ajattelen sitä, rupee minua värisyttämään!"
"Niin, eikös se ole kauheata!"
"Eikös ne voisi lähettää poikia johonkin maanviljelys-kouluun tässä maassa? Minulla on orpana Kriwitsissä…"
"Niin, sanos nyt muuta! Se on vaan minun ukkoni, joka on pannut nämät ajatukset sinun ukkosi päähän. He tahtovat vaan itse päästä matkustamaan ales Tyroliin tai Puolaan ja kuljeksia ympäri pitkin maanteitä".
"Naapuri kulta … kuules nyt!"
"Ei tässä mikään auta. Sen ovat he nyt kerran saaneet päähänsä. Mutta kun he kerran ovat päässeet kotia, niin…"