Seuraavana päivänä menivät matkamiehemme ulos katsomaan Berliniä. He astuivat katua ylös, toista ales. Paljon oli tässä nähtävää.
"Ei, hyvät ystävät, katsokaas", sanoi Swart, "mikähän rakennus tuo tuossa on, seitsemän kerroksinen!"
"Semmoisia", arveli Witt, "ei löydy Stawenhagenissa!"
"Äh, naapuri!" sanoi Swart, "kuinkas sinä voitkaan puhua semmoisia tyhmyyksiä? Stawenhagen on aika rotanpesä; sielläkö löytyisi tämmöisiä taloja?"
"No", väitti Witt, "on siellä kauppamiehen uusi talo torin varrella, aivan maaherran talon vieressä…"
"Tässä talossa taitaa asua räätäli", puuttui Kalle puheesen, "tuossa kyltissä seisoo: Frans Pieske, Vaatteidentekijä".
"Poika", sanoi ukko Witt, "et sinä taida olla oikein viisas! Räätäli asuisi tuommoisessa talossa? Kuinkas räätäli saisi siinä asua?"
Ja niin he marssivat eteenpäin.
"Poika", sanoi Swart, "pidä itsesi suorana, tuossa koukertelee hän pitkin katua ja tuijottaa sinne tänne ja on kyyryksissä kuin vanha seitsemänkymmenenvuotias akka! Tahdotko käydä paremmin, veitikka! Seuraa Kallen esimerkkiä! Katsos vaan, kaikki seisahtuvat häntä katselemaan, mutta sinua ei kukaan viitsi katsella".
"No, isä", vastasi Frits, "enhän minä sille voi mitään, se tulee Kallen uudesta takista".