"Kaikki tämä tapahtuu varmaankin tuon metsästäjän tähden, joka istuu tuolla syrjässä", sanoi Witt.
"Katsos vaan sitä miestä, kuinka saakelisti hän on koristettu", sanoi Swart, "katsos, katsos, kuinka hän pöyhkeilee ja panee kätensä kupeilleen".
"Ja katsos sitä toista sitten", sanoi Swart, "nyt hän suuttuu, nyt nousee hän seisoalleen, saas nähdä, niin tästä tulee aika meteli; kuules kuinka hän toruu!"
"Mitä?" sanoi Witt, "ei suinkaan hän tahdo lyödä häntä kuoliaaksi!"
"Äh, naapuri Witt, kuinka voit sinä olla niin tyhmä", sanoi Swart, "he ovat vaan olevinaan niin, he tahtovat vaan kääntää ihmisten silmät. Ei, katsos, naapuri — tuossa he tulevat! Ne ovat metsästäjiä. Katsos vaan sitä vanhaa ukkoa, hän on aivan meidän metsänvartijamme näköinen! Kuules kuinka hän laulaa, aivan kuin lukkari!"
"No, ei siitä juuri ole puhumista. Mutta katsos sitä toista, jolla on se nenä ja musta parta", sanoi Witt, "ja hattu kuin ratti! Kas hänpä voi töllöttää! Kun semmonen ilves kiljuu täyttä kulkkua, niin oikein se voi tehdä pahaa ja oikein kylmä tuulenviuhka viiltää selkääni".
"Minun tulee häntä sääli", sanoi Swart, "Jumala tiesi saako hän sen naisen, jota hän huutaa niin hirveästi! Katsos vaan! Näetkös häntä, joka seisoo tuolla? Se on itse paholainen!"
"Herra jesta", huudahti Witt, "kuinka minä pelkään. No, tämä kometia todellakin on rahan väärti. Niin, naapuri, se on piru itse".
"Minä en ymmärrä, minkätähden sinä aina pelkäät?" kummasteli Swart.
"Nyt tulee se toinen, se nenäkäs…
"Korttipelin hauskuuden
Hyväilyihin tyttöjen
Yhdistää mä tahdon!…