Hänkin oli ääneti. Hän istui ja katseli minua. Hän kai ihmetteli kuka ja minkätapainen olin.
Syötyäni saattoi hän minut kotiin; hän puheli minulle ystävällisesti kokeneen miehen tavoin. Tultuamme portilleni pyysi hän että saisi parin päivän kuluttua tulla kuulemaan miten minä jaksoin.
Huhtik. 1 p.
Eilen oli hän luonani. Hän viipyi tunnin ajan, me puhelimme kaikenlaisista asioista. Hän on noin neljänkymmenen, pitkä, laiha, kalpea, kasvot ovat älykkäät, melkein kauniit. Luulen että hän on lääkäri tahi tiedemies, nimeänsä en tiedä.
Kerroin hänelle olevani yksin maailmassa ja että minulla on ollut jonkun verran vastoinkäymisiä. Sitä minun ei tarvinnut kertoa että olin kiusallisessa asemassa ilman varoja ja ilman työtä, sillä sen huomasi hän sanomattanikin. — Sanoin haluavani työtä koulu- tahi liikealalla.
Hän on osanottavainen olematta liian ystävällinen, auttavainen olematta
tungetteleva.
Äänensä sointu on rauhallinen ja miellyttävä.
Hän on luvannut hankkia minulle työtä ja on lainannut etukäteen minulle rahoja, otin niin vähän kuin suinkin että voisin ne maksaa heti kun saan työtä.
Lähteissään sanoi hän pian palaavansa takaisin, ja minä kiitin häntä.
Mitäpä muutakaan olisin tehnyt?
En tiedä vielä ovatko hänen tarkoituksensa hyvät vaiko pahat, mutta hän on ainoa, joka on tullut luokseni, joka on minua auttanut ja puhellut minulle. Nyt en ole enää yksin — en ole enää niin hyljätty kuin tähän saakka.
Huhtik. 10 p.