Olin yksin hyljättynä, avuttomana ja kidutettuna — Holger Berg tapasi minut — olin kaunis, yksinäni ja jouduin hänen valtaansa. Mitäpä hänen tarvitsi empiä? Eihän hän petä viatonta tyttöä, ei hänen tarvitse antaa lupauksia, ei hänellä ole mitään velvollisuuksia. Hänen ansionsahan on etten kärsi puutetta, että pöydälläni on ruokaa ja voin maksaa lapseni hoidosta. Hän ei ole epähieno eikä raaka — no niin, mitäpä muuta voin vaatia? Eikö minun pidä kiittää häntä polvillani kaikesta siitä mitä saan ja ettei hän enempää vaadi — — —.
Kesäk. 20 p,
Kesän tuoksu ja lintujen laulu! Vanhat runonpätkät — —.
Huoneeni ilma on tukahduttavaa ja ympärilläni on liian paksut muurit — raitis ilma ei pääse sisälle! Kesäiset kävelyretket — ne ovat nuorille rakastuneille — Holger Bergille ja minulle ne eivät sovellu.
Hän sulkee minut huoneeseen — kätkee minut — hän pelkää kesäisten henkäysten saattavan minut lentämään painostavista kahleistani, tahi ehkä hän pelkää jonkun huomaavan minkälainen lintu hänellä on häkissään. — Olkoonpa kuinka tahansa — hän näkyy olevan täysin oppinut; hän antaa minulle ruuan ja vaatteet, joten minulta ei mitään puutu — mutta muun ylellisyyden pitää hän loitolla.
Olen muuttanut niistä huoneista, johon ensiksi asutuin. Minulla on kaksi pientä, hauskaa huonetta hienon rauhallisen kadun varrella. Asun erään leskirouvan luona, joka päivisin on tavallisesti poissa. Sanon ompelevani — minusta ei ole mitään vastusta ja vuokrani maksan säännöllisesti. Hän näkyy minut mielellään pitävän luonaan.
Heinäk. 4 p.
Niinä päivinä kun tiedän ettei Holger Berg tule, menen kaupungille. Kävelen aluksi vilkasliikkeisillä kaduilla ja sitten yhä kauemmaksi hiljaisimmille kaduille.
Kulkiessani ihmisten ilmoilla ovat ajatukseni iloiset ja kevyet; huo'un elämää ja melua, kätkeydyn ihmisjoukkoon ja katselen kaikkea — — —.
Mutta yksin ollessa — yksinäisillä kaduilla taikka huoneissa, jotka ovat kotini — imeytyvät pimeät ajatukset minuun.