Heinäk. 1 p.
Puolivuotta — kuolettava puolivuosi on kulunut täällä, kyllä kestää vielä ennenkuin saan lukuni lopetettua. Ja sitten? — Tuleeko elämäni sitten tästään paremmaksi, sisältörikkaammaksi?
Tähän saakka on elämäni ollut sangen yksitoikkoista. Tahdon ihan menehtyä tähän yksinäisyyteen ja ikävään. Kun olisi joku, johon voisi kiintyä, mutta mahdotointa. Pidän tovereistani, mutta erityisemmin en heihin kiinny ja tavallisesti ystävyyden osoituksista en välitä. Tuollaista toisten tyttöjen syleilemistä ja suutelemista en kärsi, minusta se on kalliin aineen kevytmielistä tuhlaamista?
Yksin olen ja jään. Ja kuitenkin halajan sydämeni pohjasta itselleni ystävää. Jos vaan minulla olisi tilaisuutta päästä valoon ja iloon, niin varmasti voisin siinä loistaa.
Mutta minä en pääse loistoon eikä elämäni saata minua säteilemään.
Heinäk. 20 p.
Jos saisin koko sydämelläni rakastaa — vaikkapa vaan marakattia — niin luulen että olisin iloinen. Tunnen, että olen luotu rakastamaan — antamaan toisille hyvyyteni — elämään voimakasta ja täyteläistä elämää. Enkä kumminkaan saa niin elää, täytyy vaan tuntea elämän painostusta.
Elok. 14 p.
Kumpa olisin kaunis, oikein kaunis, ja vartaloni olisi muhkea! Jos vaan joku minusta välittäisi, olisin heti valmis kähertämään hiukseni, puuteroimaan hiviöni valkoiseksi ja kiduttamaan itseäni nälällä saadakseni hienoja vaatteita.
Mutta onneksi ei minusta kukaan välitä, sillä muutoin surisin liiemmaksi ulkomuotoani ja vähiä rahojani.