— Sinä puhut siinä semmoista, — huomautti ukko äkkiä, aivan kuin tämä olisi ensimmäisen kerran tullut hänen mieleensä — puhut, enkä minä suutu sinuun, mutta jos Ivan olisi sanonut minulle tuota samaa, niin olisin suuttunut. Vain sinun seurassasi minulla on ollut hyviä hetkiä, sillä minähän olen ilkeä ihminen.
— Ette ole ilkeä ihminen, vaan piloille mennyt, — sanoi Aljoša hymyillen.
— Kuulehan, aikomukseni oli toimittaa tänään Mitja-rosvo vankilaan, enkä vieläkään tiedä, miten teen. Tietysti nykyisen muodin mukaan on tullut tavaksi pitää isiä ja äitejä vanhanaikaisina ennakkoluuloina, mutta lakien mukaan ei liene meidänkään aikana luvallista kiskoa isä-vanhusta hiuksista ja potkia lattialla häntä kengän koroilla hänen omassa kodissaan sekä kehua aikovansa vielä kokonaan tappaa hänet — kaikkea tätä todistajain läsnäollessa. Jos minä tahtoisin, niin voisin napata hänet kiinni ja pistää eilisistä teoista heti istumaan.
— Siis te ette tahdo nostaa juttua, ettehän?
— Ivan sai luopumaan. Minä antaisin palttua Ivanille, mutta tiedän itse erään asian.
Ja kumartuen Aljošaa kohti hän jatkoi puoleksi kuiskaten, niinkuin uskoisi salaisuuden:
— Jos minä toimitan tuon konnan vankeuteen ja Grušenjka saa tietää, että minä olen Mitjan sinne toimittanut, niin hän heti juoksee tämän luo. Mutta jos hän tänään kuulee, että Mitja on piessyt minut, heikon vanhuksen, puolikuoliaaksi, niin hän kenties hylkää Mitjan ja tulee minua tervehtimään… Tämmöiset luonteet on meille annettu — aina vain pitää vetää vastaköyttä. Minä tunnen hänet perin pohjin! Etkö joisi hiukan konjakkia? Otahan kylmää kahvia, minä kaadan sinulle neljänneksen ryyppyä, se on, veikkoseni, hyvää maun vuoksi.
— Ei, ei tarvitse, kiitos. Tämän leivän otan mukaani, jos annatte, — sanoi Aljoša ja otti kolmen kopeekan hintaisen ranskanleivän sekä pisti sen viittansa taskuun. — Ei pitäisi teidänkään juoda konjakkia, — neuvoi hän varovasti katsoen ukkoa kasvoihin.
— Olet oikeassa, se kiihdyttää eikä anna rauhaa. Mutta yhden ryypyn vain… Kaapista vain…
Hän avasi avaimella »kaapin», kaatoi itselleen ryypyn, joi sen pohjaan, lukitsi sitten kaapin ja pisti taas avaimen taskuunsa.