— Minä en tunne teitä. Tunnetteko te sitten minut? — jatkoi Aljoša kyselyään.
— Antakaa minun olla rauhassa? — huudahti äkkiä poika äreästi, mutta ei liikahtanut paikaltaan, vaan näytti yhä odottavan jotakin, ja hänen silmänsä kiiluivat taas häijysti.
— Hyvä on, minä menen, — sanoi Aljoša, — mutta minä en tunne teitä enkä ärsytä teitä. He sanoivat minulle, kuinka teitä ärsytetään, mutta minä en tahdo teitä ärsyttää. Hyvästi.
— Munkki silkkihousuissa! — huudahti poika katsoen edelleen yhtä häijyn ja uhmailevan näköisenä Aljošaa ja asettuen puolustusasentoon, koska hän näytti luulevan, että Aljoša nyt aivan varmasti hyökkää hänen kimppuunsa, mutta Aljoša kääntyi, katsoi häneen ja meni pois. Hän ei ollut ennättänyt astua kolmea askeltakaan, kun hänen selkäänsä kipeästi sattui pojan heittämä kaikkein suurin mukulakivi, mikä tällä oli ollut taskussa.
— Te siis heitätte takaapäin? Ehkäpä he ovatkin oikeassa, kun sanovat teidän käyvän kimppuun salakavalasti? — sanoi Aljoša kääntyen taas päin, mutta nyt poika raivostuneena taas heitti Aljošaa kivellä suoraan kohti kasvoja. Aljoša ennätti kuitenkin ajoissa nostaa kätensä suojakseen, ja kivi sattui hänen kyynärpäähänsä.
— Ettekö häpeä! Mitä minä olen teille tehnyt? — huudahti hän.
Poika odotti ääneti ja uhmailevana vain sitä, että Aljoša nyt toki välttämättömästi hyökkäisi hänen kimppuunsa. Kun hän näki että tämä nytkään ei aio sitä tehdä, niin hän vimmastui kuin peto: hän syöksyi paikaltaan ja hyökkäsi Aljošan kimppuun, eikä tämä ennättänyt liikahtaakaan, kun ilkeä poika taivuttaen päänsä alas ja tarttuen molemmin käsin hänen vasempaan käteensä puraisi kipeästi hänen keskisormeaan. Poika pureutui siihen hampaineen eikä noin kymmeneen sekuntiin päästänyt sitä irti. Aljoša huudahti kivusta ja nyki kaikin voimin sormeaan. Poika päästi sen viimein irti ja juoksi pois entisen välimatkan päähän. Sormea hän oli purrut kipeästi aivan kynnen kohdalta syvälle luuhun asti, ja siitä virtasi verta. Aljoša otti taskustaan liinan ja kääri sen tiukasti haavoitetun käden ympäri. Käärimiseen meni melkein kokonainen minuutti. Poika seisoi kaiken aikaa ja odotti. Viimein Aljoša kohotti häneen rauhallisen katseensa.
— No, hyvä, — sanoi hän, — näette, kuinka kipeästi olette minua purrut, kai se jo riittää? Sanokaa nyt, mitä minä olen teille tehnyt?
Poika katseli häntä ihmetellen.
— Vaikka minä en ollenkaan tunne teitä ja näen teidät ensimmäisen kerran, — jatkoi Aljoša yhä yhtä rauhallisesti, — niin onhan minun täytynyt teille jotakin tehdä, ettehän te syyttä kiusaisi minua tällä tavoin. Mitä minä siis olen tehnyt ja miten olen rikkonut teitä vastaan, sanokaa?