Ivan rypisti kulmiaan ja tuli äkkiä omituisen kalpeaksi.
— Ahaa, sinä tartuit eiliseen pikku sanaan, joka niin loukkasi Miusovia… ja joka sai veli Dmitrin niin naiivilla tavalla hyökkäämään esiin ja toistamaan sen, — naurahti hän vääristäen suutaan. — Olkoon niinkin: »kaikki on luvallista», jos kerran sana on tullut sanotuksi. Minä pysyn siinä. Eikä myöskään Mitjkan sanontatapa ole hullumpi.
Aljoša katseli häntä ääneti.
— Minä, veliseni, ajattelin lähtiessäni, että omistan tässä maailmassa edes sinut, — lausui äkkiä Ivan odottamattoman tunteellisesti, — mutta nyt näen, ettei sinunkaan sydämessäsi ole sijaa minulle, rakas erakkoni. Tunnuslauselmaa »kaikki on luvallista» minä en hylkää, no, senpä takia sinä hylkäät minut, niinkö, niinkö?
Aljoša nousi, astui hänen luokseen ja suuteli ääneti ja hiljaa hänen huuliaan.
— Kirjallista varkautta! — huudahti Ivan äkkiä riemastuen. — Tämän sinä olet varastanut minun runoelmastani! Kiitos kuitenkin. Nouse, Aljoša, menkäämme, jo on aika niin minun kuin sinunkin.
He lähtivät ulos, mutta pysähtyivät ravintolan ovelle.
— Tiedätkö mitä, Aljoša, — lausui Ivan lujalla äänellä, — jos minusta todellakin on tahmeitten lehtien harrastajaksi, niin minä rakastan niitä ainoastaan sinua muistellen. Minulle riittää se, että sinä olet täällä jossakin, enkä minä menetä elämänhaluani. Riittääkö tämä sinulle? Jos tahdot, niin pidä tätä vaikkapa rakkauden tunnustuksena. Mutta nyt mene sinä oikealle, minä menen vasemmalle, riittää jo, kuuletko, riittää. Toisin sanoen, jos minä huomenna en matkustaisikaan pois (luullakseni lähden varmasti) ja me vielä sattuisimme jotenkuten tapaamaan toisemme, niin kaikista näistä aiheista älä puhu kanssani enää sanaakaan. Pyydän sitä hartaasti. Äläkä myöskään veli Dmitristä, pyydän sitä erityisesti, älä edes aloita koskaan enää keskustelua kanssani, — lisäsi hän äkkiä ärtyisästi, — kaikki on pohjaan asti pengottua, kaikki on loppuun puhuttua, eikö niin? Minä puolestani lupaan sinulle myöskin tämän yhden asian: kun kolmenkymmenen iässä mieleni tekee »paiskata pikari maahan», niin minä tulen vielä kerran keskustelemaan sinun kanssasi, olitpa missä tahansa… tulen vaikkapa Amerikasta, tiedä se. Tulen vartavasten. Tulee olemaan sangen mielenkiintoista nähdäkin sinut siihen aikaan: millainen mahdatkaan silloin olla? Jokseenkin juhlallinen lupaus, kuten huomaat. Mutta nyt luultavasti todellakin sanomme toisillemme jäähyväiset noin seitsemäksi tai kymmeneksi vuodeksi. No, mene nyt tuon Pater Seraphicus -ystäväsi luo, hänhän on kuolemaisillaan; jos hän kuolee poissaollessasi, niin kenties vielä suutut minuun siitä, että olen viivyttänyt sinua. Näkemiin, suutele minua vielä kerta, kas niin, ja mene…
Ivan käännähti äkkiä ja meni tiehensä katsomatta enää taakseen. Se oli samanlaista kuin veli Dmitrin lähtö eilen Aljošan luota, vaikka eilinen lähtö oli kokonaan toisenluontoinen. Tämä omituinen pikku havainto lennähti kuin nuoli läpi Aljošan surullisen mielen, surullisen ja murheellisen tällä hetkellä. Hän odotti vähän aikaa katsellen veljensä jälkeen. Jostakin syystä hän äkkiä pani merkille, että veli Ivan kulkee omituisesti heiluen ja että hänen oikea olkapäänsä, takaapäin katsoen, näyttää olevan alempana kuin vasen. Tätä hän ei ollut koskaan aikaisemmin huomannut. Mutta äkkiä hänkin kääntyi ympäri ja lähti miltei juoksujalkaa luostaria kohti. Oli jo tullut melkoisen pimeä, ja häntä melkein peloitti; hänessä kasvoi jotakin uutta, johon hän ei olisi voinut antaa vastausta. Alkoi kuten eilenkin taas tuulla, ja ikivanhat hongat hänen ympärillään alkoivat surullisesti humista, kun hän saapui erakkomajoja ympäröivään metsikköön. Hän melkein juoksi. »Pater Seraphicus» — mistä hän sai tuon nimen — mistä? — välähti Aljošan päässä. — Ivan, Ivan-raukka, milloin taas saankaan sinut nähdä… Tuossa on erakkomajakin, hyvä Jumala! Niin, niin, hänpä juuri, tämä Pater Seraphicus, häneltäpä pelastus tuleekin… häneltä ja ainaiseksi!
Myöhemmin hän suuresti hämmästellen muisteli muutaman kerran elämänsä aikana, kuinka hän oli saattanut äkkiä erottuaan Ivanista niin täydelleen unohtaa veljensä Dmitrin, jonka hän aamulla vain muutamaa tuntia aikaisemmin oli päättänyt ehdottomasti etsiä käsiinsä, samoinkuin hän oli päättänyt olla poistumatta, ennenkuin olisi sen tehnyt, vaikkapa olisi täytynyt olla sinä yönä palaamatta luostariin.