Smerdjakov, joka oli katsellut maahan ja taas leikkinyt oikean jalkansa kärjellä, asetti oikean jalkansa paikalleen, työnsi sen sijaan eteenpäin vasenta jalkaansa, nosti päänsä ja lausui hymähtäen:
— Jos minä voisinkin sen tempun tehdä, toisin sanoen tekeytyä semmoiseksi, ja koska se ei ole ensinkään vaikeata kokeneelle miehelle, niin minulla on tässä myös täysi oikeus käyttää tätä keinoa pelastaakseni itseni kuolemasta; sillä kun minä makaan taudin kourissa, niin vaikkapa Agrafena Aleksandrovna tulisikin heidän isänsä luo, niin eivät he silloin voi kysyä sairaalta ihmiseltä: »Miksi et ilmoittanut?» Hävettää heitä toki itseäänkin.
— Äh, piru! — huusi äkkiä Ivan Fjodorovitš, ja hänen kasvonsa vääristyivät vihasta. — Mitä sinä aina pelkäät henkesi puolesta! Kaikki nuo veli Dmitrin uhkaukset ovat vain kiihtymyksen sanoja eivätkä mitään muuta. Ei hän sinua tapa. Tappaa, mutta ei sinua!
— Tappaa kuin kärpäsen ja ennen muita minut. Mutta enemmän kuin tätä minä pelkään toista asiaa: että minun luullaan olleen liitossa heidän kanssaan, kun he tekevät jotakin päätöntä isälleen.
— Miksi sinun luultaisiin olleen osallisena?
— Siksi luullaan olleen osallisena, kun minä heille nuo merkit ilmaisin suurena salaisuutena.
— Mitkä merkit? Kenelle ilmaisit? Piru sinut vieköön, puhu selvemmin!
— Minun täytyy täydellisesti tunnustaa, — sanoa venytti Smerdjakov pedanttisen levollisesti, — että tässä on eräs salaisuus minulla ja Fjodor Pavlovitšilla. He, kuten itse suvaitsette tietää (jos vain suvaitsette sen tietää), ovat jo muutamana päivänä, kun tulee yö tai vain iltakin, heti lukinneet ovensa sisäpuolelta. Te olette lopulta alkanut joka kerta palata aikaisin ylös huoneeseenne, ja eilen te ette ollenkaan mihinkään poistunut, ja siksi kenties ette tiedäkään, miten huolellisesti he nyt ovat alkaneet sulkea yöksi ovensa. Ja tulkoonpa itse Grigori Vasiljevitš niin he eivät avaa hänelle, ennenkuin ovat hänet äänestä varmasti tunteneet. Mutta Grigori Vasiljevitš ei tule, sillä minä palvelen nykyjään yksin heitä huoneissa, — niin he itse määräsivät siitä hetkestä alkaen, kun alkoivat tuon hommansa Agrafena Aleksandrovnan kanssa, mutta yöksi minäkin nyt heidän määräyksestään poistun ja vietän yöni sivurakennuksessa, jossa en saa puoliyöhön asti nukkua, vaan minun on vahdittava, noustava ja kierrettävä ympäri pihan sekä odotettava, milloin Agrafena Aleksandrovna tulee, koska he jo muutamana päivänä ovat häntä odottaneet kuin hullut. He ajattelevat näin: hän, sanovat he, pelkää Dmitri Fjodorovitšia (he nimittävät häntä Mitjaksi) ja tulee sentähden myöhemmin yöllä takateitä luokseni; ja sinä, sanovat, vahdi häntä puoliyöhön asti ja myöhempäänkin. Ja jos hän tulee, niin juokse sinä ovelle ja koputa oveeni tai ikkunaan puistosta kädellä kaksi ensimmäistä kertaa hiljempää, näin: yks, kaks, ja sitten heti kolme kertaa nopeammassa tahdissa: kop-kop-kop. Silloin, sanovat, minä heti ymmärrän, että hän on tullut, ja avaan sinulle hiljaa oven. Toisen merkin he neuvoivat minulle siltä varalta, että tapahtuu jotakin erikoista: ensin kaksi kertaa nopeasti: kop-kop, ja sitten vähän ajan kuluttua vielä yksi kerta paljon kovemmin. Silloin he ymmärtävät, että on jotakin äkillistä tapahtunut ja että minun pitää välttämättömästi tavata heitä, ja avaavat myös minulle ja minä menen sisälle ilmoittamaan. Tämä kaikki siltä varalta, että Agrafena Aleksandrovna ei voisi itse tulla, vaan lähettäisi jonkin sanan; sitäpaitsi Dmitri Fjodorovitš voivat myös tulla, niin hänestäkin on ilmoitettava, että hän on läheisyydessä. Kovin he pelkäävät Dmitri Fjodorovitšia, niin että jos Agrafena Aleksandrovna jo olisi tullut ja he olisivat hänen kanssaan sulkeutuneet lukon taakse ja Dmitri Fjodorovitš silloin ilmestyisi lähettyville, niin silloinkin on minun velvollisuuteni ehdottomasti heille heti siitä ilmoittaa koputtamalla kolme kertaa, niin että ensimmäinen merkki, johon kuuluu viisi koputusta, merkitsee: »Agrafena Aleksandrovna tulivat», ja toinen merkki, kolme koputusta: »On hyvin tärkeä asia»; näin itse minua useampaan kertaan opettivat näyttämällä ja selittämällä. Ja koska koko maailmassa nämä merkit tunnen vain minä ja he, niin he ilman mitään epäilyksiä ja huutamatta mitään (heitä peloittaa kovin ääneen vastaaminen) avaavat oven. Nämä merkit juuri myös Dmitri Fjodorovitš nyt on saanut tietää.
— Miksi on saanut tietää? Oletko sinä ilmoittanut? Kuinka sinä olet uskaltanut ilmoittaa?
— Tästä samasta pelosta juuri. Ja kuinka minä olisin uskaltanut salata heiltä? Dmitri Fjodorovitš ahdistelivat joka päivä: »Sinä petät minua, sinä salaat minulta jotakin? Minä katkaisen molemmat koipesi!» Silloin minä heille ilmoitin nuo samat merkit, jotta he ainakin näkisivät minun alamaisuuteni ja siten tulisivat vakuutetuiksi, että minä en petä heitä, vaan kaikin tavoin annan heille tietoja.