— Mitä asiaa sinulla on, ystäväni?
— Vapahda sieluni, isä, — sanoi nainen hiljaa ja kiirehtimättä, lankesi polvilleen ja kumartui hänen jalkojensa luo.
— Olen tehnyt syntiä, isäni, pelkään syntiäni.
Vanhus istuutui alimmalle portaalle, ja nainen lähestyi häntä polvillaan.
— Olen kolmatta vuotta leskenä, — alkoi nainen puoleksi kuiskaten ja ikäänkuin hätkähtäen. — Vaikeata oli naimisissa, hän oli vanha, pieksi, niin että teki kipeätä. Hän oli sairaana. Katson häntä, ajattelen: »Jos hän tulee terveeksi, nousee taas vuoteesta, niin mitä seuraa sitten?» Ja silloin nousi mieleeni tuo ajatus…
— Odotahan, — sanoi vanhus ja asetti korvansa aivan hänen huuliensa eteen. Vaimo jatkoi puhettaan hiljaa kuiskaten, niin että siitä ei voinut kuulla juuri mitään. Hän lopetti pian.
— Kolmatta vuotta? — kysyi ukko.
— Kolmatta vuotta. Ensin en ajatellut, mutta nyt olen alkanut sairastella, murhe on tullut mieleen.
— Oletko kaukaa?
— Viidensadan virstan päästä täältä.