— Oletko puhunut siitä ripissä?
— Olen, kolmasti olen puhunut.
— Onko päästetty herranehtoolliselle?
— On. Pelkään. Pelkään kuolemaa.
— Älä pelkää mitään äläkä pelkää koskaan ja älä myöskään murehdi. Kunhan vain katumus sinussa ei loppuisi, — niin Jumala kyllä antaa kaikki anteeksi. Eikä ole eikä voikaan olla koko maan päällä sellaista syntiä, jota Jumala ei antaisi anteeksi todellisesti katuvalle. Eikä ihminen voi ollenkaan tehdä niin suurta syntiä, että se kuluttaisi loppuun Jumalan rajattoman rakkauden. Vai voiko olla sellaista syntiä, että se olisi suurempi kuin Jumalan rakkaus? Huolehdi vain katumuksesta, alinomaa, ja karkoita pelko kokonaan. Usko, että Jumala rakastaa sinua niin, että sinä et osaa semmoista ajatellakaan, rakastaa sinua synteinesikin ja synnissäsikin. Mutta yhdestä katuvaisesta on taivaassa enemmän iloa kuin kymmenestä vanhurskaasta, on jo ammoin sanottu. Mene äläkä pelkää. Ihmisiä kohtaan älä ole katkera, loukkauksista älä suutu. Anna sydämessäsi vainajalle kaikki anteeksi, millä hän on sinua loukannut, tee hänen kanssaan todellinen sovinto. Jos sinä kadut, niin sinä rakastatkin. Mutta kun sinä rakastat, niin sinä jo olet Jumalan oma… Rakkaudella kaikki sovitetaan, kaikki pelastetaan. Kun jo minäkin, samanlainen syntinen ihminen kuin sinä, olen sinua armahtanut ja säälinyt, niin kuinka paljon enemmän sen tekee Jumala. Rakkaus on niin äärettömän kallisarvoinen aarre, että sillä voi ostaa koko maailman sekä sovittaa ei vain omat, vaan toistenkin synnit. Mene äläkä pelkää.
Vanhus teki kolmasti ristinmerkin hänen ylitseen, otti kaulastaan jumalankuvan ja pani sen hänen kaulaansa. Vaimo kumarsi hänelle ääneti maahan asti. Vanhus nousi ja katseli iloisesti erästä terveen näköistä eukkoa, jolla oli rintalapsi sylissä.
— Vysegorjesta olen, rakkaani.
— Olet siis kuitenkin vaivautunut kuuden virstan päästä tänne lapsen kanssa. Mitä tahdot?
— Tulin näkemään sinua. Olenhan ollut luonasi, etkö muista? Et ole kovin hyvämuistinen, jos olet jo unohtanut minut. Meillä kerrottiin, että olet sairas. Ajattelin, että menenpä itse häntä katsomaan: nyt näen sinut, ja mikä sairas sinä olet? Elät vielä kaksikymmentä vuotta, toden totta, Herra nähköön! Ja vähänkö on niitä, jotka sinun puolestasi rukoilevat! Sinäkö joutaisit sairastelemaan?
— Kiitos sinulle kaikesta, ystäväni.