— Samassapa esitän pienen pyyntöni: tässä on kuusikymmentä kopeekkaa, anna ne, armas, jollekulle, joka on minua köyhempi. Tulin tänne ja ajattelin: annan mieluummin hänen kauttaan, hän kyllä tietää, kenelle on annettava.
— Kiitos, ystäväni, kiitos, hyvä ihminen! Minä pidän sinusta. Täytän ehdottomasti toivomuksesi. Tyttökö sinulla on sylissä?
— Tyttö, ystäväiseni, Lizaveta.
— Jumala siunatkoon teitä molempia, sekä sinua että pikku Lizavetaa. Olet ilahduttanut sydäntäni, äiti. Hyvästi, rakkaat ystävät, hyvästi, rakkaani!
Hän siunasi kaikkia ja kumarsi syvään kaikille.
4.
Heikkouskoinen rouva
Luostariin saapunut tilanomistajatar oli seuratessaan vanhuksen keskustelua rahvaan kanssa ja katsellessaan siunaamistoimitusta vuodattanut hiljaisia kyyneliä ja pyyhki niitä nenäliinallaan. Hän oli tunteellinen maailmannainen, ja hänellä oli monessa suhteessa todella hyviä taipumuksia. Kun vanhus lopulta astui hänen luokseen, otti hän hänet innostuneesti vastaan.
— Minä sain henkisesti niin paljon, niin paljon, kun katselin tuota liikuttavaa kohtausta… — sanoi hän voimatta lopettaa lausettaan liikutukselta. — Oi, minä ymmärrän, että kansa teitä rakastaa, minä itsekin rakastan kansaa, tahdon sitä rakastaa, ja kuinka voisikaan olla rakastamatta kansaa, ihanaa, kaikessa suuruudessaan avomielistä Venäjän kansaa!
— Kuinka tyttärenne voi? Tehän halusitte taas keskustella kanssani?