— Oi, minä pyysin sitä hartaasti, minä rukoilin, olisin ollut valmis lankeamaan polvilleni ja olemaan siinä asennossa vaikka kolme päivää ikkunoittenne edessä, kunnes olisitte päästänyt minut puheillenne. Me tulimme luoksenne, suuri terveeksitekijä, lausuaksemme teille innostuneen kiitoksemme. Tehän olette tehnyt Liseni terveeksi, aivan terveeksi, ja miten? Siten, että torstaina rukoilitte hänen puolestaan, panitte kätenne hänen päällensä. Riensimme suutelemaan noita käsiä, tuomaan esille tunteemme ja hartaan kunnioituksemme.
— Miten olen tehnyt hänet terveeksi? Hänhän loikoo yhä lepotuolissa?
— Mutta yölliset kuumekohtaukset ovat kokonaan kadonneet; kahteen vuorokauteen, torstaista saakka, niitä ei enää ole ollut, — sanoi rouva hermostuneen kiireesti. — Eikä siinä kyllin: myös hänen jalkansa ovat vahvistuneet. Tänä aamuna hän heräsi terveenä, hän nukkui koko yön, katsokaa hänen punaisia poskiaan, hänen loistavia silmiään. Ennen hän aina itki, mutta nyt nauraa, on iloinen ja riemukas. Tänään hän tahtoi välttämättömästi, että hänet pantaisiin seisomaan jalkojensa varaan, ja hän seisoi kokonaisen minuutin yksin, kenenkään tukematta. Hän tahtoo lyödä kanssani vetoa, että hän kahden viikon kuluttua tanssii katrillia. Kutsutin luokseni täkäläisen Herzenstuben. Hän kohotteli olkapäitään ja sanoi: ihmettelen, tämä menee yli ymmärrykseni! Ja te tahdotte, että me emme vaivaisi teitä, että voisimme olla lentämättä tänne, jättää kiittämättä? Lise, kiitä, kiitä!
Lisen kauniit, nauravat kasvot muuttuivat äkkiä vakaviksi, hän kohottautui lepotuolissaan niin paljon kuin voi ja katsoen vanhukseen pani hänen edessään kätensä ristiin, mutta ei voinut hillitä itseään, vaan purskahti äkkiä nauramaan…
— Hänellehän minä, hänelle! — sanoi hän osoittaen Aljošaa ja harmistuneena kuin lapsi itseensä sen johdosta, että ei ollut voinut hillitä nauruaan. Ken olisi katsonut Aljošaan, joka seisoi askelen päässä vanhuksen takana, olisi nähnyt hänen poskiensa nopeasti sävähtävän punaisiksi. Hänen silmänsä välähtivät, ja hän loi ne alas.
— Hän on saanut toimittaakseen teille, Aleksei Fjodorovitš, erään asian… Kuinka te voitte? — jatkoi äiti kääntyen äkkiä Aljošan puoleen ja ojentaen hänelle hienosti hansikoidun kätensä. Vanhus katsahti taakseen ja katsoi äkkiä tarkkaavaisesti Aljošaa. Tämä lähestyi Liseä ja ojensi hänelle kätensä omituisesti ja kömpelösti hymähtäen. Lise tekeytyi arvokkaan näköiseksi.
— Katerina Ivanovna lähettää teille minun kauttani tämän, — hän antoi Aljošalle pienen kirjeen. — Hän pyytää erityisesti, että pistäytyisitte hänen luokseen, mutta pian, pian, ja että ette narraisi, vaan välttämättömästi tulisitte.
— Hän pyytää minua pistäytymään luokseen? Hänen luokseen, minua… Miksi? — mutisi Aljoša hyvin ihmeissään. Hänen kasvoihinsa tuli äkkiä hyvin huolestunut ilme.
— Oi, se on kaikki Dmitri Fjodorovitšin johdosta ja… kaikkien noitten viimeisten tapahtumien johdosta, — kiiruhti äiti selittämään. — Katerina Ivanovna on nyt tehnyt erään päätöksen… mutta sitä varten hänen täytyy välttämättömästi nähdä teitä… miksi? Sitä en tietysti tiedä, mutta hän pyysi tulemaan mahdollisimman pian. Ja te teette sen, teette aivan varmaan, tässä siihen käskee kristillisyyskin…
— Olen nähnyt hänet kaiken kaikkiaan vain yhden kerran, — jatkoi Aljoša ollen yhä ymmällä.