Ja tämän sanottuaan hän alkoi itsekin itkeä. Sillä hetkellä alkoi
ulkoeteisestä äkkiä kuulua kolinaa, joku astui sisälle eteiseen.
Grušenjka hyppäsi pystyyn aivan kuin olisi hirveästi pelästynyt.
Huoneeseen juoksi kolisten ja huutaen Fenja.
— Rouva-kulta, rouva, pikalähetti on tullut! — huusi hän iloisesti ja
hengästyneenä. — Mokrojesta ovat tulleet matkavaunut teitä hakemaan.
Kyytimies Timotei kolmivaljakolla, heti vaihdetaan uudet hevoset…
Kirje, kirje, rouva, tässä on kirje!
Hänellä oli kirje kädessä, ja kaiken aikaa huutaessaan hän heilutteli sitä ilmassa. Grušenjka sieppasi häneltä kirjeen ja vei sen lähelle kynttilää. Se oli vain kirjelippu, muutamia rivejä, hän luki sen silmänräpäyksessä.
— Huusi! — huudahti hän aivan kalpeana, ja hänen kasvonsa vääristyivät tuskalliseen hymyyn. — Vihelsi! Ryömi, koiranpentu!
Mutta vain silmänräpäyksen hän seisoi ikäänkuin empien. Äkkiä tulvahti veri hänen päähänsä, ja hänen poskensa hehkuivat kuin tulessa.
— Minä lähden! — huudahti hän äkkiä. — Viisi elämäni vuotta! Hyvästi! Hyvästi, Aljoša, kohtaloni on ratkaistu… Menkää, menkää, menkää pois nyt luotani kaikki, etten teitä enää näkisi!… Grušenjka on lentänyt uuteen elämään… Älä muistele minua pahalla sinäkään, Rakitka. Kenties menen kohti kuolemaa! Uh! Olen kuin juovuksissa!
Hän jätti heidät äkkiä ja juoksi makuuhuoneeseensa.
— No, ei hän nyt jouda meitä ajattelemaan! — mutisi Rakitin. — Menkäämme, muuten kukaties taas alkaa tuo akkojen huuto. Minua tympäisevät jo nämä kyynelpitoiset huudot…
Aljoša antoi koneellisesti kuljettaa itsensä ulos. Pihalla seisoivat matkavaunut, hevosia riisuttiin valjaista, kuljetettiin lyhdyt käsissä, touhuttiin. Avoimesta portista tuotiin vereksiä hevosia kolmivaljakkoon. Mutta tuskin olivat Aljoša ja Rakitin päässeet ulos ovesta, kun äkkiä Grušenjkan makuuhuoneen ikkuna avautui ja hän huusi sointuvalla äänellä Aljošan jälkeen:
— Aljošetška, sano terveisiä veljellesi Mitenjkalle, ja sano hänelle, ettei muistelisi minua, pahantekijäänsä, pahalla. Ja kerro hänelle myös näillä minun sanoillani: »Grušenjka joutui lurjuksen omaksi, eikä sinulle, jalolle miehelle!» Ja lisää hänelle myös, että Grušenjka rakasti häntä tunnin ajan, ainoastaan yhden tunnin kaiken kaikkiaan rakasti, — niin että hän tästä lähin muistaisi tuon tunnin koko elämänsä ajan, niin määräsi, sano, Grušenjka sinulle koko elämän ajaksi!…