— Kunhan tullaan perille, niin sinäkin juot.
Ivan Fjodorovitš oli yhä vaiti.
Fjodor Pavlovitš odotti vielä pari minuuttia.
— Mutta Aljoškan minä kuitenkin otan pois luostarista siitä huolimatta, että se on teistä sangen epämieluisaa, kunnioitettava Karl von Moor.
Ivan Fjodorovitš kohautti halveksivasti olkapäitään, kääntyi poispäin ja alkoi katsella tielle. Sen jälkeen he eivät koko kotimatkalla enää puhuneet mitään.
Kolmas kirja
Hekumoitsijat
1.
Palvelijainhuoneessa
Fjodor Pavlovitš Karamazovin talo ei suinkaan ollut aivan kaupungin keskustassa, mutta ei ihan laidassakaan. Se oli vanhanpuoleinen, mutta ulkoapäin miellyttävän näköinen: se oli yksikerroksinen, siinä oli ullakkokerros, väriltään se oli harmaa, ja rautakatto oli punainen. Se saattoi muutoin tehdä tehtävänsä vielä pitkät ajat, oli tilava ja kodikas. Siinä oli paljon monenlaisia komeroita, erilaisia piilopaikkoja ja portaita siellä, missä niitä ei olisi odottanut. Talossa oli rottia, mutta Fjodor Pavlovitš ei ollut niille ihan koko sydämestään vihainen: »Onhan kuitenkin vähän rattoisampaa, kun on yksin kotona.» Hänellä oli tosiaankin tapana lähettää palvelijat yöksi sivurakennukseen ja sulkeutua taloon yksin koko yöksi. Tämä sivurakennus oli pihan puolella ja oli avara sekä lujatekoinen. Sinne oli Fjodor Pavlovitš määrännyt sijoitettavaksi myöskin keittiön, vaikka talossakin oli keittiö. Hän ei pitänyt keittiön hajusta, ja ruoat tuotiin pihan poikki sekä talvella että kesällä. Yleensä talo oli rakennettu isolle perheelle, ja sekä herrasväkeä että palvelijoita olisi siihen mahtunut viisi kertaa enemmän. Mutta kertomuksemme aikana asuivat talossa vain Fjodor Pavlovitš ja Ivan Fjodorovitš, kun taas sivurakennuksessa oli ainoastaan kolme henkeä palvelusväkeä: vanhus Grigori, vanha eukko Marfa, hänen vaimonsa, ja palvelija Smerdjakov, joka vielä oli nuori mies. Täytyy mainita hieman tarkemmin näistä kolmesta palvelijasta. Ukko Grigori Vasiljevitš Kutuzovista muuten olemmekin jo puhuneet tarpeeksi. Hän oli luja ja taipumaton mies, joka itsepintaisesti ja suoraa tietä kulki määräämäänsä pistettä kohti, jos vain tuo piste joistakin syistä (usein ihmeellisen epäjohdonmukaisesti) oli hänen edessään eittämättömänä totuutena. Yleensä hän oli rehellinen ja lahjomaton. Hänen vaimonsa Marfa Ignatjevna, joka oli koko elämänsä ajan vastaansanomatta taipunut miehensä tahtoon, ahdisteli siitä huolimatta kovasti miestään, esimerkiksi kohta talonpoikain vapautuksen jälkeen, kehoittamalla tätä lähtemään pois Fjodor Pavlovitšin talosta Moskovaan ja aloittamaan siellä jotakin pientä kaupustelua (heillä oli jonkin verran rahoja). Mutta Grigori päätti silloin kerta kaikkiaan, että akka jaarittelee joutavia, »sillä kaikki akat ovat epärehellisiä», ja että heidän ei pidä lähteä entisen isännän luota, olipa tämä millainen tahansa, sillä »tämä oli nyt heidän tällöinen velvollisuutensa».