— Tappaa, tappaa! Älä anna minua, älä anna! — huusi hän tarttuen Ivan
Fjodorovitšin takin liepeeseen.
9.
Hekumoitsijat
Dmitri Fjodorovitšin kintereillä juoksivat saliin myös Grigori ja Smerdjakov. He olivat eteisessä kamppailleet hänen kanssaan estääkseen häntä pääsemästä sisälle (semmoisen määräyksen oli itse Fjodor Pavlovitš antanut heille jo muutama päivä sitten). Käyttäen hyväkseen sitä, että Dmitri Fjodorovitš saliin rynnättyään oli hetkeksi pysähtynyt katsoakseen ympärilleen, Grigori juoksi pöydän ympäri, pani kiinni molemmat puolikkaat ovesta, joka oli vastapäätä ulko-ovea ja vei sisähuoneisiin, ja asettui sulkemansa oven eteen käsivarret levällään sekä valmiina puolustamaan ovea niin sanoakseni viimeiseen veripisaraan asti. Sen nähtyään Dmitri ei huudahtanut, vaan vinkaisi omituisesti ja hyökkäsi Grigorin kimppuun.
— Siis hän on siellä! Hänet on piilotettu sinne! Pois, lurjus! Hän riuhtaisi Grigoria, mutta tämä töytäisi hänet pois. Hillittömästi vimmastuneena Dmitri kohotti kätensä ja iski kaikin voimin Grigoria. Vanhus lysähti maahan, ja Dmitri harppasi hänen ylitseen ja tunkeutui ovesta sisälle. Smerdjakov jäi toiseen päähän salia kalpeana ja vavisten sekä painautui lähelle Fjodor Pavlovitšia.
— Hän on täällä, — huusi Dmitri Fjodorovitš, — näin äsken itse hänen kääntyvän taloon, mutta en saavuttanut häntä. Missä hän on? Missä hän on?
Käsittämättömän vaikutuksen teki Fjodor Pavlovitšiin tämä huuto: »Hän on täällä!» Kaikki pelästys katosi hänestä.
— Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni hänet, — uikutti hän ja syöksähti Dmitri Fjodorovitšin jälkeen. Grigori oli tällävälin noussut lattialta, mutta oli vielä pökerryksissä. Ivan Fjodorovitš ja Aljoša lähtivät juoksemaan isän jäljessä. Kolmannessa huoneessa kuului jotakin äkkiä putoavan maahan, särkyvän ja kilisevän: se oli iso lasimaljakko (ei kallishintainen), jonka Dmitri Fjodorovitš ohi juostessaan oli pudottanut marmorijalustalta.
— Ottakaa hänet kiinni! — vinkui ukko. — Poliisi!
Ivan Fjodorovitš ja Aljoša saivat ukon kiinni ja veivät väkisin takaisin saliin.