— Hänellä ei ole rahaa, ei hituistakaan. Kuule, Aljoša, minä makaan yön ja mietin, mutta mene sinä pois. Kenties tapaat Grušenjkankin… Mutta tule aivan varmasti luokseni huomisaamuna, aivan varmasti. Minulla on sinulle huomenna sana sanottavana. Tuletko?
— Tulen.
— Jos tulet, niin ole tulevinasi omia aikojasi, tervehtimään vain. Älä sano kenellekään, että minä kutsuin. Ivanille älä puhu sanaakaan.
— Hyvä.
— Hyvästi, enkeli, äsken sinä puolustit minua, en unhota sitä ikänäni.
Huomenna sanon sinulle sanasen… mutta täytyy vielä vähän tuumia…
— Entä kuinka te nyt voitte?
— Huomenna, huomenna jo nousen ja lähden, aivan terveenä, aivan terveenä, aivan terveenä!…
Kulkiessaan pihalla Aljoša tapasi veljensä Ivanin istumassa penkillä portin luona. Ivan kirjoitteli jotakin muistikirjaansa lyijykynällä. Aljoša ilmoitti Ivanille, että ukko oli hereillä ja tajuissaan ja oli päästänyt hänet yöksi luostariin.
— Aljoša, minä tahtoisin hyvin mielelläni tavata sinua huomisaamuna, — sanoi Ivan ystävällisesti ja nousi seisomaan. — Tämä kohteliaisuus oli Aljošalle aivan odottamatonta.
— Huomenna minä olen Hohlakovien luona, — vastasi Aljoša. — Kenties käyn huomenna myös Katerina Ivanovnan luona, jos en tapaa häntä nyt…