He puristivat toistensa kättä paljon voimakkaammin kuin koskaan ennen. Aljoša tunsi, että veli itse oli astunut ensimmäisen askelen lähemmäksi häntä ja että hän oli tehnyt sen jotakin varten, ehdottomasti jossakin tarkoituksessa.

10.

Molemmat yhdessä

Aljoša lähti isän kodista mieleltään vielä paljon lannistuneempana ja järkytetympänä kuin oli äsken sinne tullut. Myöskin hänen ajatuksensa olivat aivan kuin katkelmina ja sekaisin, samalla kuin hän tunsi, että häntä peloitti yhdistää hajalleen menneitä ajatuksiaan ja muodostaa kokonaiskuva kaikista piinallisista ristiriidoista, jotka hän tänä päivänä oli kokenut. Tämä lähenteli melkein epätoivoa, jota ei koskaan ennen ollut Aljošan sydämessä ollut. Kaiken yli kohosi kuin vuori tuo kohtalokas ja ratkaisematon pääkysymys: miten päättyy isän ja veli Dmitrin suhde tuon kauhean naisen edessä? Nyt hän oli saanut omin silmin nähdä. Hän oli ollut läsnä ja nähnyt heidät vastatusten. Muuten onnettomaksi, täydelleen ja hirveästi onnettomaksi saattoi osoittautua ainoastaan veli Dmitri: häntä odotti ehdottomasti turmio. Oli muitakin ihmisiä, joita tämä kaikki koski kenties paljon enemmän kuin Aljoša ennen oli saattanut luullakaan. Tässä oli jotakin arvoituksellista. Veli Ivan oli lähestynyt häntä, mitä Aljoša niin kauan jo olikin toivonut, mutta nyt hänellä itsellään jostakin syystä oli se tunne, että tuo lähestyminen oli häntä pelästyttänyt. Entä nuo naiset? Omituista: äsken hän oli ollut menossa Katerina Ivanovnan luo tuntien tavatonta mielenahdistusta, mutta nyt hän ei tuntenut sitä ollenkaan. Päinvastoin hän kiiruhti hänen luokseen aivan kuin odottaisi saavansa häneltä neuvoja. Mutta toimitettavaksi annetun asian suorittaminen näytti kuitenkin nyt vaikeammalta kuin äsken: kolmeatuhatta koskeva asia oli lopullisesti ratkaistu, ja veli Dmitri tunsi nyt olevansa kunniaton mies ja vailla kaikkea toivoa sekä oli nyt valmis millaiseen lankeemukseen tahansa. Lisäksi vielä hän oli käskenyt kertoa Katerina Ivanovnalle myös äsken isän luona sattuneen kohtauksen.

Kello oli jo seitsemän, ja hämärä oli alkanut, kun Aljoša astui sisälle Katerina Ivanovnan luo, joka asui hyvin tilavassa ja mukavassa talossa Ison kadun varrella. Aljoša tiesi hänen asuvan yhdessä kahden tätinsä kanssa. Toinen näistä oli muuten vain hänen sisarensa Agafja Ivanovnan täti. Tämä oli hänen isänsä kodissa se harvasanainen henkilö, joka oli hoidellut häntä siellä samoinkuin hänen sisarensakin, kun hän oli saapunut heidän luokseen sinne instituutista. Toinen täti taasen oli arvokas ja hienokäytöksinen moskovalainen rouva, vaikka köyhä. Kerrottiin näiden kummankin noudattavan kaikessa Katerina Ivanovnan tahtoa ja asuvan hänen luonaan ainoastaan etiketin vuoksi. Katerina Ivanovna taas alistui ainoastaan hyväntekijättärensä tahtoon, kenraalinrouvan, joka sairauden vuoksi oli jäänyt Moskovaan ja jolle hänen velvollisuutensa oli lähettää joka viikko kaksi kirjettä ja kertoa seikkaperäisesti itsestään.

Kun Aljoša astui eteiseen ja pyysi palvelustyttöä, joka oli avannut hänelle oven, ilmoittamaan hänen tulonsa, niin salissa nähtävästi jo tiedettiin hänen saapumisensa (kenties hänet oli nähty ikkunasta), sillä Aljoša kuuli äkkiä jotakin kopinaa, kuului pois juoksevien naisten askelia ja hameitten kahinaa, kenties kaksi tai kolme naista juoksi pois huoneesta. Aljošasta oli kummallista, että hänen tulonsa oli voinut synnyttää sellaisen touhun. Hänet vietiin kuitenkin heti saliin. Se oli iso huone, joka oli kalustettu hienosti ja upeasti, ei ollenkaan maaseutulaistapaan. Siinä oli monta sohvaa ja leposohvaa, divaaneja, isoja ja pieniä pöytiä, oli tauluja seinillä, maljakoita ja lamppuja pöydillä, oli paljon kukkia, olipa ikkunan luona myös akvariumi. Hämärän tulo oli tehnyt huoneen pimeänpuoleiseksi. Aljoša huomasi sohvalla, jolla ilmeisesti äsken oli istuttu, siihen heitetyn silkkivaipan ja sohvan edessä olevalla pöydällä kaksi kesken jäänyttä kuppia suklaata, leivoksia, kristallilautasen, jolla oli rusinoita, ja toisen, jolla oli makeisia. Jotakuta oli kestitty. Aljoša arvasi tulleensa vieraitten siellä ollessa ja rypisti kulmiaan. Mutta samassa nostettiin oviverhoa ja sisälle astui nopein askelin Katerina Ivanovna hymyillen iloisesti ja ihastuneena sekä ojentaen molemmat kätensä Aljošalle. Palvelustyttö toi samalla hetkellä huoneeseen kaksi sytytettyä kynttilää ja asetti ne pöydälle.

— Jumalan kiitos, siinä te vihdoin olette! Olen koko päivän rukoillut
Jumalalta vain teidän tuloanne! Istukaa.

Katerina Ivanovnan kauneus oli hämmästyttänyt Aljošaa jo aikaisemmin, kun veli Dmitri kolmisen viikkoa sitten oli tuonut hänet ensimmäisen kerran tähän taloon esitelläkseen ja tutustuttaakseen hänet Katerina Ivanovnan omasta erikoisesta toivomuksesta. Sillä käynnillä ei muuten ollut syntynyt keskustelua heidän välillään. Otaksuen Aljošan kovin ujostelevan oli Katerina Ivanovna ikäänkuin säästänyt häntä ja puhellut sillä kertaa kaiken aikaa Dmitri Fjodorovitšin kanssa. Aljoša oli ollut vaiti, mutta tehnyt paljon sangen tarkkoja havaintoja. Häntä oli hämmästyttänyt kopean tytön varma käytös ja ylpeä luontevuus. Eikä Aljoša ollut erehtynyt, vaan hän oli tuntenut, ettei hän ollut noita ominaisuuksia liioitellut. Aljoša huomasi, että tytön suuret, mustat, palavat silmät olivat kauniit ja sopivat erittäin hyvin hänen kalpeihin, melkeinpä hieman kellertäviin, soikeihin kasvoihinsa. Mutta näissä silmissä samoinkuin ihanien huulten piirteissä oli jotakin sellaista, johon hänen veljensä tietysti saattoi olla kauhean rakastunut, mutta jota kenties ei voinut kauan rakastaa. Hän oli melkein suoraan lausunut ajatuksensa veljelleen Dmitrille, kun tämä käynnin jälkeen oli ahdistanut häntä hartaalla pyynnöllä, että hän ei salaisi, millaisen vaikutelman hän oli saanut tämän morsiamesta.

— Sinä tulet hänen kanssaan onnelliseksi, mutta kenties… et rauhallisesti onnelliseksi.

— Niinpä niin, veljeni, tuollaiset pysyvätkin tuommoisina, he eivät nöyrry kohtalon edessä. Sinä luulet siis, että minä en rakasta häntä ikuisesti?