— Kysyäksenne nimenomaan tästä, lapsesta?
— En, en ollenkaan siksi, en ollenkaan. Mutta kun hän astui sisälle, niin minä heti kysyin tätä. Hän vastasi, alkoi nauraa, nousi ja lähti.
— Tuo mies käyttäytyi rehellisesti teitä kohtaan, — lausui Aljoša hiljaa.
— Mutta halveksiko hän minua? Pilkkasiko?
— Ei, sillä hän uskoo kenties itse ananashillokkeeseen. Hän on nyt myös hyvin sairas, Lise.
— Niin, hän uskoo! — sanoi Lise säihkyvin silmin.
— Hän ei halveksi ketään, — jatkoi Aljoša. — Hän vain ei usko, niin silloin tietysti halveksii.
— Siis minuakin? Minua?
— Teitäkin.
— Se on hyvä, — sanoi Lise omituisesti kiristellen hampaitaan. — Kun hän lähti ulos ja rupesi nauramaan, niin minä tunsin, että on hyvä olla halveksittuna. Poika, jolta leikattiin sormet, on hyvä asia, ja halveksittuna oleminen on hyvä…