— Koko totuus, kokonaan, älä valehtele! — toisti Mitja.
— En ole hetkeäkään uskonut, että sinä olisit murhaaja, — pääsi yhtäkkiä väräjävä ääni Aljošan rinnasta, ja hän kohotti oikean kätensä ylös ikäänkuin kutsuen Jumalan sanojensa todistajaksi. Onnen tunne kirkasti heti Mitjan kasvot.
— Kiitos sinulle! — lausui hän hitaasti aivan kuin huoataan pyörtymyksen jälkeen. — Nyt sinä olet minut uudestisynnyttänyt… Uskotko: tähän saakka olen pelännyt kysyä sinulta, ajattelehan, sinulta! No, mene, mene! Sinä olet vahvistanut minua huomista varten, Jumala sinua siunatkoon! No, mene, rakasta Ivania! — pääsi Mitjan suusta viimeisenä sanana.
Aljoša lähti huoneesta aivan kyyneltynein silmin. Tuollainen määrä epäluuloisuutta Mitjassa, sellainen määrä luottamuksen puutetta häneenkin, Aljošaan, — kaikki tuo avasi yhtäkkiä Aljošan silmät näkemään niin pohjattoman murheen ja epätoivon hänen onnettoman veljensä sielussa, jommoista hän aikaisemmin ei ollut aavistanutkaan. Syvä, rajaton sääli valtasi hänet ja näännytti hänet silmänräpäyksessä. Hänen sydämensä oli lävistetty, ja sitä kivisti hirveästi. »Rakasta Ivania!» muistuivat hänelle äkkiä mieleen Mitjan äskeiset sanat. Hänhän olikin menossa Ivanin luo. Hänen olisi jo aamulla ollut hirveän tarpeellista nähdä Ivan. Yhtä paljon kuin Mitjasta hän oli huolissaan Ivanista, ja nyt, kun hän oli tavannut veljensä, enemmän kuin koskaan ennen.
5.
Et sinä, et sinä!
Matkalla Ivanin luo hänen oli kuljettava sen talon ohitse, jossa Katerina Ivanovna astui. Ikkunoissa oli valoa. Hän pysähtyi äkkiä ja päätti mennä sisälle. Katerina Ivanovnaa hän ei ollut nähnyt yli viikkoon. Mutta hän tuli nyt ajatelleeksi, että Ivan kenties parast’aikaa on Katerina Ivanovnan luona, varsinkin semmoisen päivän aattona. Soitettuaan kelloa ja tultuaan portaille, joita himmeästi valaisi kiinalainen lyhty, hän näki portaita alas tulevan miehen, jonka hän tämän saavuttua hänen luokseen tunsi veljekseen. Tämä oli siis jo tulossa pois Katerina Ivanovnan luota.
— Ah, sinäkö siinä vain, — sanoi kuivasti Ivan Fjodorovitš. — No, hyvästi. Oletko menossa hänen luokseen?
— Olen.
— En kehoittaisi, hän on »mielenliikutuksen vallassa», ja sinä hermostutat häntä vielä enemmän.