Ivan Fjodorovitš riisui päällystakkinsa ja heitti sen lavitsalle, otti vapisevin käsin tuolin, siirsi sen nopeasti pöydän viereen ja istuutui. Smerdjakov oli ennättänyt painautua lavitsalleen ennen häntä.
— Ensiksikin, olemmeko yksin? — kysyi Ivan Fjodorovitš ankarasti ja tiukasti. — Eivätkö kuule puhettamme tuolta?
— Ei kukaan kuule mitään. Itse näitte: siinä on eteinen.
— Kuulehan, ystäväni: mitä sinä silloin lörpötit, kun lähdin luotasi sairaalasta, että jos minä en kerro, miten sinä olet mestari teeskentelemään kaatuvatautia, niin sinäkään muka et kerro tutkintatuomarille kaikkea keskustelustamme portilla? Mitä se on tuo kaikkea? Mitä sinä silloin oikeastaan tarkoitit? Uhkasitko sinä minua, vai mitä? Olenko minä jonkinmoisessa liitossa sinun kanssasi, pelkäänkö minä sinua, vai mitä?
Ivan Fjodorovitš lausui tämän aivan vihan vimmassa, antaen selvästi ja tahallaan ymmärtää halveksivansa kaikkia esipuheita ja kaikkea kaksimielisyyttä ja pelaavansa avointa peliä. Smerdjakovin silmät välähtivät ilkeästi, vasen silmä alkoi vilkuttaa, ja hän vastasi katseellaan heti, vaikkakin tapansa mukaan hillitysti ja tasaisesti: »Jos tahdot puhdasta peliä, niin kyllä sitä saat minun puolestani.»
— Sitä minä silloin tarkoitin, — vastasi hän, — ja sitä varten minä sen silloin lausuin, että te tietäen edeltäpäin isänne tulevan murhattavaksi jätitte hänet silloin uhriksi ja että ihmiset eivät tämän jälkeen päättelisi mitään pahaa teidän tunteistanne ja ehkäpä jostakin muustakin, — sitä minä silloin lupasin olla ilmaisematta viranomaisille.
Vaikka Smerdjakov puhuikin kiirehtimättä ja näennäisesti hilliten itsensä, niin hänen äänessään oli kuitenkin jotakin lujaa ja järkähtämätöntä, ilkeätä ja häikäilemättömän uhmaavaa. Hän loi julkeasti silmänsä Ivan Fjodorovitšiin, ja tämän silmissä melkein maailma meni sekaisin ensihetkellä:
— Kuinka? Mitä? Oletko sinä järjissäsi vai etkö?
— Aivan täydessä järjessäni!
— Tiesinkö minä sitten silloin murhasta? — huudahti Ivan Fjodorovitš viimein ja iski lujasti nyrkkinsä pöytään. — Mitä merkitsee: »ehkäpä jostakin muustakin?» Puhu, lurjus!