— Äh, piru! Minulla ei ole sinun kanssasi mitään tekemistä.
Vastaa kysymykseen, niin minä menen heti pois.
— Ei minulla ole teille mitään vastattavaa! — sanoi Smerdjakov luoden taas katseensa alas.
— Vakuutan sinulle, että minä pakotan sinut vastaamaan.
— Miksi te olette kaiken aikaa levoton? — sanoi Smerdjakov luoden äkkiä silmänsä häneen, mutta ei vain halveksivasti, vaan jo iljettävällä tavalla. — Siksikö, että huomenna alkaa oikeuden tuomio? Eihän teille tule mitään, tulkaa siitä lopultakin vakuutetuksi! Menkää kotiinne, käykää rauhallisesti makaamaan, älkää pelätkö mitään.
— Minä en ymmärrä sinua… mitä pelättävää minulla olisi huomenna? — lausui Ivan ihmeissään, ja yhtäkkiä todellakin jokin pelästys hengähti kylmän hengähdyksen hänen sieluunsa.
Smerdjakov mittaili häntä katseellaan.
— Ette ym-mär-rä? — sanoa venytti hän moittivasti. — Viitsiikin viisas mies pelata sellaista kometiiaa!
Ivan katseli ääneti häntä. Jo tuo odottamaton äänensävy, aivan ennenkuulumattoman kopea, jota tuo entinen lakeija nyt käytti häntä kohtaan, oli outoa. Tuommoista sävyä ei hänellä sentään ollut edes viime kerrallakaan!
— Sanon teille, ettei teillä ole mitään pelättävää. Minä en todista mitään teitä vastaan, todistuskappaleita ei ole. Kas, kuinka kätenne vapisevat. Miksi sormenne vapisevat? Menkää kotiinne, ette te ole tappanut.