— Eipäs vain mies kyllästy! Istumme tässä silmäkkäin, luulisi, ettei ole mitään syytä petkuttaa toinen toistaan ja pelata kometiaa. Vai tahdotteko yhä vielä työntää syyn yksistään minun päälleni, minulle suoraan vasten silmiä? Te tapoitte, te olette juuri päämurhaaja, minä olin vain teidän apurinne, uskollinen palvelija, ja panin asian toimeen teidän sananne mukaan.
— Panit toimeen? Sinäkö sitten murhasit? — sanoi Ivan kylmeten.
Hänen aivoissaan tuntui jokin väräjävän, ja kylmän väreet kulkivat pitkin hänen ruumistaan. Nyt jo Smerdjakovkin katsoi ihmetellen häneen: luultavasti Ivanin pelästys oli lopulta hämmästyttänyt häntä vilpittömyydellään.
— Ettekö te todellakaan ole mitään tietänyt? — sopersi hän epäluuloisesti ja väänsi suutaan nauruun katsoen häntä silmiin.
Ivan katsoi häneen yhä, hän oli kuin puhelahjansa menettänyt.
»Jussi Pietariin on mennyt, enkä häntä odota»,
kaikui yhtäkkiä hänen päässään.
— Tiedätkö mitä: minä pelkään, että sinä olet unikuva, haamu siinä edessäni, — sopersi hän.
— Ei täällä ole mitään haamua, paitsi me kaksi ja vielä eräs kolmas.
Epäilemättä hän on nyt täällä, tuo kolmas, meidän kahden parissa.
— Kuka hän on? Kuka täällä on? Kuka on kolmas? — lausui Ivan pelästyneenä katsellen ympärilleen ja etsien kiireesti katseillaan jotakuta kaikista nurkista.