— C'est du nouveau, n'est-ce pas? Tällä kertaa minä menettelen rehellisesti ja selitän asian sinulle. Kuule: unissa ja varsinkin painajaisen aikana, joko vatsan epäkunnon tai muun semmoisen johdosta, ihminen näkee toisinaan niin taiteellisia unia, niin monimutkaisen ja reaalisen todellisuuden, sellaisia tapahtumia tai kokonaisen tapahtumien maailman, jossa tapaukset kietoo yhteen sellainen juoni ja jossa yksityiskohdat ovat niin yllättäviä, alkaen korkeimmista elämän ilmiöistä aina viimeiseen paidannappiin, ettei, vannon sen sinulle, Leo Tolstoi sepitä sellaista, ja kuitenkin näkevät tämmöisiä unia toisinaan ei ollenkaan kirjailijat, vaan aivan tavalliset arki-ihmiset, virkamiehet, kynäilijät, papit… Tässä on kokonainen tutkimustehtävä: eräs ministeri tunnusti minulle itse, että hän saa parhaat aatteensa nukkuessaan. No, niin on asia nytkin. Vaikka minä olenkin sinun harhanäkysi, niin minä, kuten painajainenkin, puhun omaperäisiä asioita, jommoisia ei tähän saakka ole tullut päähäsikään, niin että minä en ollenkaan toistele sinun ajatuksiasi, ja kuitenkin minä olen vain sinun painajaisesi enkä mitään muuta.
— Valehtelet. Sinun tarkoituksesi on nimenomaan saada uskomaan, että sinä olet omia aikojasi olemassa etkä ole minun painajaiseni, ja nyt sinä vakuutat itse olevasi uni.
— Ystäväni, tänään minä olen ottanut erikoisen menettelytavan ja selitän sen sinulle myöhemmin. Odotahan, mihin minä pysähdyin? Niin, minä vilustuin silloin, mutta en täällä teillä, vaan jo siellä…
— Missä siellä? Sano, miten kauan sinä viivyt luonani, etkö voi lähteä? — huudahti Ivan miltei epätoivoissaan. Hän lakkasi kävelemästä, istuutui sohvalle, nojasi taas kyynärpäänsä pöytään ja puristi molemmin käsin päätään. Hän tempaisi päästään märän pyyheliinan ja paiskasi sen vihoissaan pois: ilmeisesti siitä ei ollut apua.
— Sinun hermosi ovat epäkunnossa, — huomautti gentlemanni luontevan huolettomasti, mutta kuitenkin aivan ystävällisen näköisenä. — Sinä olet vihainen minulle siitä, että minä olen voinut vilustua, ja kuitenkin se tapahtui aivan luonnollisella tavalla. Minulla oli silloin kiire erääseen diplomaattiseen illanviettoon erään ylhäisen venäläisen rouvan luo, joka tähtäili ministereitä. No, hännystakki, valkea kaulaliina, hansikkaat ja kuitenkin minä olin vielä Herra ties missä, ja tullakseni luoksenne maan päälle minun täytyi vielä lentää halki avaruuden… tietysti se kestää vain silmänräpäyksen, mutta tarvitseehan auringon sädekin auringosta tullakseen kokonaista kahdeksan minuuttia, mutta nyt, ajattelehan, olin hännystakissa ja avoimessa liivissä. Henget eivät palellu, mutta kun kerran olin ruumiillistunut, niin… sanalla sanoen olin kevytmielinen ja lähdin liitämään, mutta noissa avaruuksissa, siellä yläilmoissa mantereen yläpuolella, siellähän on sellainen pakkanen… taikka mitä pakkasta se olisi, — ei sitä toki voi pakkaseksi nimittääkään, voitko kuvitella: sataviisikymmentä astetta alle nollan! Tunnetaanhan maalaistyttöjen huvittelutapa: kolmenkymmen asteen pakkasessa antavat kokemattoman nuolaista kirvestä; kieli jäätyy silmänräpäyksessä siihen kiinni ja tomppeli repäisee siitä nahan, niin että veri virtaa; ja tämähän on vain kolmenkymmen asteen pakkasessa, mutta sadanviidenkymmenen asteen kylmyydessä tarvitsee luullakseni panna vain sormen kirveelle, niin se on mennyttä kalua, jos… vain siellä on saatavissa kirves…
— Voiko siellä sitten olla saatavissa kirves? — keskeytti Ivan Fjodorovitš yhtäkkiä hajamielisesti ja inhoten. Hän ponnisti kaikki voimansa voidakseen olla uskomatta hourettaan ja estääkseen itseään lopullisesti menettämästä järkeään.
— Kirves? — kysyi vuorostaan vieras ihmetellen.
— No niin, miten käy siellä kirveelle? — huudahti Ivan Fjodorovitš yhtäkkiä rajun itsepintaisesti.
— Miten käy kirveelle avaruudessa? Quelle idée! Jos se sattuu joutumaan jonnekin edemmäksi, niin se luullakseni alkaa lentää maan ympäri, itsekään tietämättä miksi, ollen sen seuralaisena. Tähtitieteilijät laskevat kirveen nousun ja laskun ajat, Gatzuk ottaa sen kalenteriin, siinä kaikki.
— Sinä olet tyhmä, sinä olet hirveän tyhmä! — sanoi Ivan vastaan hangoitellen. — Valehtele viisaammin, muuten en kuuntele. Sinä tahdot voittaa minut realismilla, saada minut vakuutetuksi, että olet olemassa, mutta minä en tahdo uskoa, että sinä olet olemassa! En usko!