Vihdoin saapui työnjohtajakin, kepillä varustettu aliupseeri.
— Hei, miehet! Miksi istutte! Käykää työhön!
— Antakaahan urakalle, Iwan Matweitsh, virkkoi eräs "etevimmistä" nousten hitaasti paikaltaan.
— Miksi ette ennen pyytäneet? Kun lotjan puratte, niin siinä onkin urakka.
Vihdoinkin nousivat vangit ja lähtivät verkalleen joelle. Kohta ilmaantui heidän keskuudessaan "järjestäjiäkin", ainakin sanoissa. Lotjaa ei saanut rikkoa miten kuten, vaan oli mahdollisuuden mukaan säilytettävä hirsiä, etenkin kaaripuita, jotka pitkin pituuttaan olivat kiinnitetyt puunauloilla lotjan pohjaan; työ oli pitkällistä ja ikävää.
— No, ensiksikin olisi tämä hirsi irroitettava. Tarttukaapas kiinni, miehet! huomautti eräs vanki, joka ei ollenkaan kuulunut etevämpiin, eikä järjestäjiin, vaan oli pelkkä työmies, hiljainen ja vaitelias; hän tarttui hirteen, odottaen apulaisia, vaan avuksi hänelle ei kukaan tullutkaan.
— Johan nyt nostit! Et sitä sinä nosta ja vaikka isäsikin tulisi, niin ei hänkään nostaisi! murahti joku hampaidensa välistä.
— No, mitenkäs sitten on alettava? Enhän minä tiedä … sanoi työhön ryhtyjä jättäen hirren sikseen.
— Ei sinusta ole siihen työhön … älä tuppailekkaan!
— Mokoma mies, ei osaa kolmea kanaakaan syöttää!