— Katsoppas veli Petrowitshia! sanoi joku pilkallisesti. Huomattava on, että vangit hieman halveksivat talonpoikasta väkeä, vaikka itsekin olivat toiseksi puoleksi talonpoikia.
— Jälkimäinen astuu aivan kuin retikkaa istuttaisi.
— Se on hidasluontoinen mies, äveriäs suittanee myöskin olla, huomautti kolmas.
Kaikki naurahtivat, mutta veltosti, ikäänkuin vastahakoisesti. Sillä välin saapui paikalle kalatsin myyjä, ujakka ja sukkela eukko.
Häneltä ostettiin kalatsia almuksi saadulla viisikopeikaisella ja jaettiin tasan miesten kesken.
Nuori vanki, joka harjoitti kalatsin kauppaa kasarmissa, otti parikymmentä kappaletta ja alkoi kovasti vaatia palkakseen kolmea kalatsia kahden sijaan, kuten oli tavallista. Mutta eukko ei suostunut vaatimukseen.
— No, etkös sitten sitäkään anna?
— Mitä sitä?
— Sitä, jota hiiret eivät syö.
— Vieköön sinut rutto! sanoi eukko naurahtaen.