Lukaa loi häneen sanomattoman halveksivan silmäyksen; muut nauroivat.
— Sitä nyt on aika pöllö!
— Yläkammio on huonossa kunnossa, huomautti Lukaa, ikäänkuin katuen, että oli ruvennut puheisiin mokoman tyhmikön kanssa.
— Ymmärrystä ei ole siunaantunut, tuumaili Wasja.
Vaikka Lukaa oli murhannut kuusi henkeä, ei häntä vankilassa kukaan peljännyt; itse olisi hän kuitenkin halunnut olla jonkunlaisena hirvittävänä olentona.
IX.
Isai Fomitsh. — Sauna. — Baklushinin kertomus.
Joulu lähestyi. Vangit näyttivät juhlallisilta sitä odotellessaan, ja kun minä katselin heitä, rupesin itsekin odottamaan jotain tavatonta. Neljä päivää ennen juhlaa vietiin meidät saunaan. Ensi vuosinani käytettiin meitä harvoin saunassa. Kaikki iloitsivat ja alkoivat valmistautua. Lähtö oli määrätty tapahtuvaksi puolenpäivän aikaan, jolloin työnteko lopetettiin. Muita enemmin iloitsi ja puuhaili Isai Fomitsh Bumstein, sama juutalainen, josta olen jo maininnut kertomukseni neljännessä luvussa. Hän kylpi mielellään tavattoman kuumassa löylyssä, ja joka kerta, kun minä satun muistelemaan vankilan saunaa (joka muistelemista ansaitseekin), niin ensi sijalle astuu eteeni aina kasarmitoverini Isai Fomitshin kuva. Hän oli kovin hullunkurinen olento. Hänen ulkomuodostaan olen jo maininnut ennen; ijältään oli hän noin viidenkymmenen vanha, kivuloinen, ryppyinen ja heikko mies. Hänen kasvoissaan ilmaantui alinomainen, lannistamaton tyytyväisyys, melkeinpä autuaallisuus. Nähtävästi ei hän ollut laisinkaan pahoillaan siitä, että oli joutunut vankeuteen. Ollen juveelintekijä, jommoista ammattilaista paikkakunnalla ei ollut toista, sai hän alinomaa työtä kaupunkilaisilta. Ja siten olivat hänen rahatulonsa jommoisetkin. Puutetta ei hän kärsinyt, vaan eli "rikkaan" tavoin ja lainailipa muillekin rahaa panttia vastaan. Hänellä oli oma teekyökkinsä, hyvä polstari, kupit ja ruoka-astiat. Kaupungissa asuvat juutalaiset pitivät hänen kanssaan yhteyttä ja auttoivat häntä. Lauantaisin kävi hän vartijan saattamana juutalaisten rukoushuoneessa (laki sen salli) ja eli hyvin iloisesti, haluten kuitenkin päästä kaksitoista vuotisen vankeusaikansa päähän, jotta voisi mennä — naimisiin. Hänessä oli omituisella tavalla yhdistettynä lapsellisuutta, tyhmyyttä, viekkautta, röyhkeyttä, avomielisyyttä, arkuutta, kerskailevaisuutta ja hävyttömyyttä. Olipa omituista, etteivät vangit hänelle juuri pahasti nauraneet, vaan laskivat hänestä ainoastaan viatonta leikkiä. Isai Fomitshista oli nähtävästi kaikille huvia. "Hän on meillä yksinään, älkää kajotko häneen", sanoivat vangit, ja Isai Fomitsh, vaikka ymmärsikin mitä sillä tarkoitettiin, oli kuitenkin ylpeä arvostaan, joka seikka suuresti huvitti muita vankeja. Hän oli sangen hauskalla tavalla saapunut vankilaan (se tapahtui ennen minun tuloani, vaan minä kuulin siitä kerrottavan). Eräänä iltana levisi äkkiä huhu, että vankilaan oli tuotu joku juutalainen ja että hänen tukkaansa paraikaa kerittiin vahtipaikalla. Sitä ennen ei täällä ollut yhtään juutalaista. Vangit odottivat häntä hyvin uteliaina ja hyökkäsivät oitis miehen ympärille, kun hän oli tullut portista sisään. Vankilan aliupseeri vei hänet siviilikasarmiin ja osoitti hänelle paikan laverilla. Mukana oli Isai Fomitshilla säkki, jossa hän säilytti sekä omiansa että ruunun tavaroita. Hän pani sen pois käsistään, kiipesi laverille ja kävi istumaan, jalat koukussa, uskaltamatta luoda kehenkään silmiänsä. Ylt'ympäri naurettiin ja laskettiin leikkiä hänen juutalaisen syntyperänsä johdosta. Äkkiä tunkeutui joukon läpi eräs nuori vanki kantaen käsissään peräti vanhoja, likaisia ja rikkinäisiä kesähousuja sekä jalkarääsyjä.
— Kas niin, rakas ystäväni, minä olen sinua odottanut jo kuudetta vuotta. Mitäs näitä vastaan tarjoot?
Ja hän levitti tulokkaan eteen tuomansa ryysyt.