Kolmena ensimäisenä päivänä ei minun tarvinnut käydä työssä; sillä äsken tulleiden annettiin aina levähtää matkan jälkeen. Toisena päivänä piti minun lähteä muuttamaan kahleita. Entiset olivat renkaista tehtyjä, "hienoäänisiä", kuten vangit sanoivat. Niitä kannettiin vaatteiden päällä. Työssä käytettävät kahleet taas olivat tehdyt neljästä, noin sormen paksuisesta rautakangista, jotka olivat yhdistetyt keskenänsä kolmella renkaalla. Niitä kannettiin housujen alla. Keskimäiseen renkaasen sidottiin hihna, joka vuorostaan kiinnitettiin paidan päällä olevaan vyöhön.
Muistan ensimäisen aamun kasarmissa. Vankilan portin edustalla ilmoitti rummunpärinä päivän koittoa, ja noin kymmenen minuutin jälkeen alkoi vartioiva aliupseeri availla kasarmeja. Ruvettiin heräämään unesta. Talikynttilän himmeässä valossa nousivat vangit vuoteiltansa väristen kylmästä. Useimmat olivat unen jälkeen vaiteliaita ja jörömäisiä: siinä haukoteltiin, venyteltiin jäseniä ja rypisteltiin silmäkulmia. Jotkut ristivät silmiään, toiset taas alkoivat jaaritella. Oli kovin tukahuttavaa. Raikas talvinen ilma syöksi sisään niin pian kuin ovea avattiin ja levisi höyrypisaroina koko kasarmiin. Vesiämpärin luo keräytyi vankeja; he tarttuivat vuorotellen kauhaan, ottivat suuhunsa vettä ja pesivät sillä kätensä sekä kasvonsa. Veden oli jo illalla tuonut puhdistaja. Kussakin kasarmissa oli lainmukaisesti toisten valitsema palvelija-vanki, jota sanottiin puhdistajaksi. Hän oli vapautettu työssä-käynnistä, jota vastoin hänen toimenaan oli kasarmin puhdistaminen, laverien ja laattian peseminen, yösaavin tyhjentäminen ja raittiin veden noutaminen kahteen ämpäriin — aamulla peseytymistä, päivällä juomista varten. Kauhasta, joka oli yhteinen, syntyi kohta riita:
— Mihin tuppaat! mutisi eräs synkännäköinen, korkeakasvuinen, laiha ja mustaverinen vanki, jonka kerityssä päässä oli omituisia kuhmuja, sysien toista, lihavanläntää, matalakasvuista, iloisen ja punakannäköistä miestä; — odota!
— Älä huuda! Seisomisesta raha maksetaan; siirry itse tiehesi! Katsoppas vaan, mokoma patsas! Näettekös, veljet, hänessä ei ole vähääkään hienon miehen tapaista.
Se vaikutti; moni naurahti. Sitäpä iloinen, lihava mies oli tarkoittanutkin, sillä hän toimitti kasarmissa jonkunlaista vapaehtoisen narrin virkaa. Pitkäkasvuinen vanki katsahti häneen hyvin halveksivasti.
— Sen syöttiläs! sanoi hän melkein kuin itsekseen — onpas vaan paisunut vangin leivästä!
— Mikäs lintu sinä olet? huusi toinen äkkiä punehtuen.
— Lintu kuin lintu!
— Mikä lintu?
— Semmoinen vaan lintu.