— Kenenkäs sitten? Vatsahan on omani. Koko maailman kuullen pitäisi ilmaista vaatimus, siinä kaikki.
— Vaatimus?
— Niinpä niinkin.
— Vähänkös olet vielä saanut selkääsi vaatimuksista. Pöllö!
— Tosiaankin, virkkoi muristen eräs toinen, joka siihen asti oli nurkassa äänettömänä istunut. — Sanoppas ensin, aiotko itse tehdä vaatimuksen?
— Miks'en. Jos vaan kaikki suostuisivat, niin kyllä minäkin. Köyhyys on täällä semmoinen; kuka syö omaansa, kuka taas saa tyytyä ruunun ruokaan.
— Ja sinun käy kateeksi. Toisten omaa tapailet.
— Toisen palaa älä halaa!
— Mitä!… Lienetpä rikas, kun ristissä käsin tahdot istua!
— Rikas on Matti, häll' on koira sekä katti.