Rappuja noustessani tapasin lastenhoitajan ja kuulin häneltä Marja Filippovnan, kenraalin sisaren aivan yksinään lähteneen iltajunassa Karlsbadiin, jossa on eräs heidän serkkunsa. Tämä uutinen vähän hämmästytti minua, juolahti mieleeni, että tässä pelissä ovat varmaankin neiti Blanchen sormet mukana ja että kenties lähimmässä tulevaisuudessa tapahtuu jotain ratkaisevaa. Lastenhoitajalta myöskin kuulin Marja Filippovnalla jo kauvan olleen aikomuksen jättää meikäläiset, ja että pari päivää sitten oli hänen ja kenraalin välillä tapahtunut kiivas sananvaihto…
VI.
Seuraavana aamuna kutsuin palvelijan ja pyysin häntä toimittamaan laskuni minulle erikseen. Pieni huone, jossa asuin, oli niin halpa, että kumminkin jonkun aikaa voin pitää sen. Koko kassani oli 16 fredrichsd'oria ja näille aijoin nyt onneni perustaa. Merkillistä, vielä en ole voittanut mitään, mutta kumminkin ajattelen ja tunnen kuin olisin jo rikas mies.
Jotenkin varhain aamulla nousin lähteäkseni mr. Astleyn luo. Hän asui läheisessä hôtel d'Angleterressa. Äkkiä avautui huoneeni ovi, ja suureksi ihmeekseni astui sisään markiisi Degrier. Ensimäisen kerran hän kunnioitti minua käynnillään. Koska muuten olimme sangen vähän huvitetut toisistamme, arvasin heti, että jotain erityistä oli tekeillä.
Hän tervehti hyvin herttaisesti ja sanoi ohimennen kohteliaisuuden huoneestani. Kun seisoin siinä hattu kädessä, kysyi hän, aijoinko kävelemään. Saatuaan kuulla minulla olevan tärkeitä asioita keskusteltavana mr. Astleyn kanssa, synkistyivät hänen kasvonsa. Degrier oli, kuten kaikki ranskalaiset, iloinen ja rakastettava, kun välttämättömyys tai hänen oma etunsa niin vaati, muuten oli hän ikävin ihminen mitä ajatella saattaa. Ranskalainen on harvoin luonnostaan rakastettava; hänen herttaisuudessaan on aina jotain pakotettua, harkittua. Hän ei voi olla luonnollinen, alkuperäinen, mielikuvitustakaan hänellä ei ole. Kaikki kaikessa on hänelle ulkonainen, tavanmukainen muoto. Ranskalaisen koko olemus on poroporvarillinen, pikkumainen, jokapäiväinen — hän on, sanalla sanoen ikävin ihminen maan päällä. Ainoastaan kokemattomat ensikertalaiset, etupäässä meikäläiset naiset voivat ihastua häneen. Muut kuolevaiset, joilla on vähänkin tervettä ihmistuntemusta, huomaavat heti tämän vaikutuksen tavottelun, tämän teeskennellyn rakastettavuuden ja salonki-iloisuuden niiden oikeassa valossa.
"Minulle on annettu erityinen tehtävä", alkoi hän varmasti, mutta kohteliaasti. "Kenraali on pyytänyt minua puhumaan teidän kanssanne eilisestä tapahtumasta. Minä en oikein silloin ymmärtänyt, mistä oli kysymys, olen huonosti perehtynyt venäjänkieleen … kenraali on minulle jälkeenpäin kertonut…"
"Te esiinnytte tässä asiassa siis rauhanvälittäjänä", keskeytin minä. "Näytättepä pitävän itseänne jo tämän perheen jäsenenä. He tahtovat estää minua 'tuottamasta ikävyyksiä itselleen'."
Hän huomasi heti, että koetin houkutella häneltä tietoja suhteestaan kenraaliin ja tuli varovaiseksi.
"Kenraali on minun liikekumppanini", sanoi hän kuivasti. "Sitäpaitsi on olemassa eräitä suhteita, joiden tähden hän ei pidä itselleen suotavana joutua sekoitetuksi sellaisiin asioihin kuin teidän eilinen juttunne. Minä suorastaan pyydän teitä jättämään sen sikseen ja minulla on tehtävänä ilmoittaa teille, että edelleenkin saatte opettajapalkkanne ja että saatte paikkanne takaisin heti, kun se vaan voi käydä laatuun."
Pienellä vahingonilolla esiintoin markiisille kantani asiassa. Toistin hänelle sen, mitä eilen olin sanonut kenraalille ja pysyin järkähtämättä väitteessäni, että minun täytyi saada hyvitys paroonilta. Näin suureksi huvikseni hänen joka hetki olevan unohtamaisillaan itsensä tällaisen halvan "utshitelin" tähden, joka hänen silmissään ei ollut nollankaan arvoinen.