Näihin kysymyksiin voi hovimestari ainoastaan vaillinaisesti vastata ja oli sentähden hyvin hämillään.
"Aika pölkkypää", murahti isoäiti venäjäksi.
Samoin kävi erään Meissen-porsliinisen kuvapatsaan kohdalla. Tätä isoäiti kauvan katseli ja lopuksi jostain syystä käski viedä pois. Mattojen hinnatkin ja kuka ne oli ostanut, hän tahtoi tietää. Hovimestari lupasi kuulustella tätä kaikkea, mikä kumminkaan ei estänyt isoäitiä sinkauttamasta hänelle uutta hyväilynimeä päin naamaa. Sangen perinpohjaisesti tutkittiin baldakiinilla ja paksuilla silkkiuutimilla varustettu sänky, jonka patjat ja peitteet mitä huolellisimmin tarkastettiin.
"Syöpäläisiä ei täällä näy olevan", sanoi hän vihdoin tyytyväisen näköisenä, "mutta liinavaatteet saatte viedä pois. Tuokaa omat lakanani ja tyynyni. — Tämä on sentään liian komeata, mitä minä, vanha muija, teen näin komealla kortteerilla: ikäväksi mulle käy. Sinä Aleksei Ivanovitsh, tule usein minua tervehtimään, kun vaan lasten luvuilta kerkiät."
"Eilisestä asti en ole enään kenraalin palveluksessa, vaan asun täällä hotellissa omissa oloissani."
"Kuinka niin?"
Kerroin hänelle lyhyesti parooni Wurmerhelmin jutun ja mitä kenraali sen johdosta oli katsonut tarpeelliseksi.
"Ja sinä, nahjus, olet sallinut sillä tavalla kohdeltavan lastesi opettajaa", tiuskasi hän kenraalille, "ja sitten ajat hänet ulos talostasi! Oletko sinä vastaansanomatta tyytynyt tähän kaikkeen", kysyi hän minulta.
"Minä aijoin haastaa paroonin kaksintaisteluun", vastasin levollisesti, "mutta kenraali ei sitä millään ehdolla sallinut."
"Mitäs sinä sitä kielsit", kysyi hän ankarana kenraalilta.