"Mutta, rakas tätiseni, nämäthän ovat minun yksityisasioitani. Ei käy laatuun minun kotiopettajani vaatia kaksintaisteluun parooni Wurmerhelmin kaltaista miestä."
"Mitäs mahdotonta se olisi? Te miehet olette sellaisia tappelupukaria. Olisivat saaneet tapella hekin. Kaikki te olette vetelyksiä, näen mä, tuotatte häpeää isänmaalle. — Kantakaahan eteenpäin. — Sinä, Potapytsh, saat hommata niin, että mulla on aina kaksi kantajaa saatavissani. Saat maksaa etukäteen, reilummin tulevat. Sinun itsesi pitää aina olla mun luonani. Ja sinä, Aleksei Ivanovitsh, näytä mulle joskus kävelymatkalla tuo parooni. Tahtoisin nähdä, miltä se herra näyttää. Mutta missäs sitten on se ruletti?"
Minä selitin hänelle ruletin olevan kylpypaviljongin pelisaleissa. Nyt tulvasi kysymyksiä kaikenlaisia: mitä väkeä siellä oli, oliko paljonkin pelaajia, pelattiinko kaiken päivää, minkälaisia olivat pelisäännöt j.n.e. Kuvailin pelin niin hyvin kuin taisin ja huomautin lopuksi olevan parasta nähdä se omin silmin, koska kuvailemalla siitä ei voi saada oikeata käsitystä.
"No sitten lähdemme sinne heti. Mene edellä, Aleksei Ivanovitsh ja te, antakaa mennä!"
"Mutta, täti kulta, ettekö ensin vähän levähdä matkastanne", kysyi kenraali huolestuneena. Toisetkin näkyivät ihmettelevän isoäidin päähänpistoa ja katselivat kysyvästi toisiaan. Selvästi pelkäsivät he tämän omituisen, itsepäisen vanhuksen ryhtyvän pelisalissa yleisön aikana tekemään jotain, josta voisi seurata harmia kenraalille ja hänen ystävilleen. Kaikki kumminkin selittivät lähtevänsä ilolla "baboulinkan" mukana.
"Miksi levähtää? Minä en ole ollenkaan väsynyt ja sitä paitsi on minun täytynyt istua viisi päivää. Sitten käymme katsomassa terveyslähteitä ja kylpylaitosta, sitten tuota … mikä se olikaan, Praskovja? Point luullakseni."
"Point de vue, isoäiti", vastasi Polina.
"No, point kun point. Onkos täällä muuta nähtävää", kyseli isoäiti edelleen.
"On yhtä ja toista muutakin, isoäiti."
"Et taida tietää itsekään. — Marfa, sinä saat tulla mukaan", virkkoi hän sitten kamarineitsyelleen.